Taidetta aamusta iltaan

Aamu Viinistussa valkeni leppeänä, jopa lämpimänä. Aamiaisen jälkeen vuokrasimme ravintolasta sähköauton (!), jolla huristimme kohti lähintä kylää Loksaa. Sieltä löytyi vihdoin kauppa ja saatoimme täydentää leipävarastoamme ja ostaa myös vähän olutta. 

Takaisin tullessa rannan taidemuseo oli jo avattu. Seuraavan parin tunnin ajan tutustuimme sekä vanhempaan että uudempaan virolaiseen taiteeseen. Taideteosten lisäksi myös itse museo oli kiinnostava. Vanhasta tehdasrakennuksesta avautui ikkunoita merelle ja puutarhan suuntaan, rakennuksessa oli monenmuotoisia saleja, joista osassa oli myös parvi. 

Ruokailun suhteen päädyimme taas helppoon ratkaisuun ja söimme lounasta rantapaviljongissa. Puoli kolmen aikaan viimein lähdettiin matkaan. Tuuli oli hieman voimistunut, mutta ei mitenkään hankala. Aurinko oli jäänyt pilvien taa ja arvuuttelimme, saisimmeko taas sadekuuron päällemme.

Kolmen tunnin matkan jälkeen saavuimme Pranglin saarelle. Se sijaitsee lähellä Tallinnaa, hieman koilliseen. Saari on muutamia kilometrejä pitkä, lähes kokonaan asuttu saari, jossa oli jopa pieni kauppa, kirkko ja koulukin.

Kuudesta alkaen oli satanut tauotta, mikä lannisti vähän intoamme tutustua saareen. Kilometrin päässä telttailualueella oli ravintola, jonne saakka emme kuitenkaan viitsineet mennä. Kävelimme kuitenkin saaren keskustassa olevalle kaupalle ja ihmettelimme tiellä kohtaamiamme ihmismääriä. Väkeä saarelle oli tullut enimmäkseen vuoroveneellä, toki mukana oli myös saaren asukkaita ja kesävieraita. Venesatamasssa oli isohko puinen varastotila, jossa järjestettäisiin illalla tanssit.Eli illaksikin oli luvassa taide-elämyksiä!

Ukkosen uhkaamina

Perjantaiaamuna lähdimme Eismasta yhdentoista aikoihin. Taivaalla näkyi joka puolella synkkiä pilviä, kaukaa kuului ukkosen jyrinää ja välähti salamoita. Tunnin ajomatkan jälkeen saavuimme Vergiin, joka on aikoinaan ollut hyvin suosittu vierasvenesatama. 

Yksi sataman suuria houkutuksia on ollut Superalko, joka ei ollut enää toiminnassa. Satamaan oli rakennettu uusia laitureita, paikalla oli meidän lisäksemme yksi vierasvene. Rannassa oli ravintola, jossa oli paikkoja varmaan parille sadalle vieraalle. 

Niemen kärjessä oli kaunis pieni majakka. Majakalle johtavalla tiellä näkyi vanhoja kuorma-autoja ja kaikkea käsittämätöntä roinaa.

Vergin kylä oli satamasta suunnilleen kilometrin päässä. Tunnelma kylässä oli unelias, emme nähneet juuri ketään. Tässäkään kylässä ei ollut kauppoja tai muita palveluita. Bussilla pääsi isompiin keskuksiin asioimaan. Kylän keskuksessa oli taas vain ilmoitustaulu ja postilaatikko. 

Kulkiessamme takaisin satamaan löysimme paljon kypsiä ahomansikoita.

Matkalla ukkonen jyrisi koko ajan ja näkyi paljon salamoita ja lopulta saimme sateenkin niskaamme. Päätimme odottaessamme lounastaa Vergin satamaravintolassa.

Iltapäivällä lähdimme kohti seuraavaa satamaa, Viinistua. 

Tämä paikka on kuuluisaa isosta taidemuseosta, jonka on perustanut joku ulkovirolainen taiteenkeräilijä. Museon kokoelmassa on toistatuhatta virolaista taideteosta. Viinistustakaan ei löytynyt kauppaa, mutta saimme ostettua ravintolasta leivän.

  

Viinistun edustalla on kaunis saari nimeltään Mohni. Koska tuuli luoteesta ja vaatimaton satama oli tuulen puolella, emme edes yrittäneet mennä maihin.

Kohti etelää

Ensimmäinen veneilyviikko kului yhdessä pikkulasten ja heidän vanhempiensa kanssa, osin päiväretkillä, osin vähän pidemmällä reissulla. Oli mukavaa, kun Hakasalon mökkiä voitiin pitää tukikohtana, jossa käytiin välillä saunomassa, tekemässä puutöitä ja oleskelemassa. Emme kuitenkaan malttaneet nukkua mökissä, vaan nukuimme koko ajan veneessä, se on niin rauhoittavaa.

Eilen haettiin Emma Porvoosta ja vietettiin vielä syntymäpäiväilta mökillä.  Illalla tehtiin juhlakokko.

Tänään lähdettiin matkaan, kohti etelää. Hakasalosta lähdettiin vähän vaille 11, Porvoon majakka ohitettiin klo 12 ja Kalbådagrund klo 13. 

Ilma oli puolipilvinen, tuulta ehkä 3-4 m/s. Ihanteellinen matkailma siis. Merellä näkyi muutamia isoja rahtialuksia, huviveneitä ei yhtäkään. Kalbådagrundetista alkaen ei näkynyt pariin tuntiin maata missään suunnassa. Olin suunnitellut meneväni uimaan rannattomalla ulapalla, mutta jäinen vesi hyydytti intoni.

Vähän vaille kuusi saavuimme Eisman satamaan, Tallinnasta ehkä sata kilometriä itään. Satamarakennus oli merkillinen massiivinen rakennus, joka oli rakennettu EU-rahoituksella. Satamassa ei ollut yhtään muuta vierasvenettä, alkuviikolla oli joku käynyt ja viime viikolla muutama. Paikkoja oli usealle kymmenelle. Yöpymismaksu oli aika korkea, 25 euroa. Satamaisäntä ei osannut kuin viroa ja venäjää, mutta saimme kuitenkin kirjauduttua sisään ja maksettua maksun. 

Eisman kylä osoittautui varsin hiljaiseksi paikaksi, sen keskuksena oli bussipysäkki ja lato, jonka seinä toimi ilmoitustauluna. Kävelimme maantietä molempiin suuntiin jonkin aikaa ja palasimme takaisin rantaan.

 
Illalla saunoimme satamarakennuksessa, jossa yllättäen oleskeli muutamia naisia. Meille jäi vähän epäselväksi, saiko keittiötä käyttää, siellä nimittäoin oli pedattuna yksi sänky ja kaapeissa runsaat varastot mm. alkohollia. Tiskasimme kuitenkin tiskit sisällä ja sitten poistuimme vähin äänin veneelle nukkumaan.

Tarmo kokeilee kipparina

Maanantaina päätettiin tehdä Tarmon kanssa pieni meriretki Helsingin edustalla. Oli jännittävää ajaa venettä Ukin kanssa. Merllä näkyi kaikkea kiinnostavaa, sukellusvene Suomenlinnassa, matkustaja-aluksia, isoja ja pieniä purjeveneitä ja purjelaivoja, vesiskootteri, siipirataslaiva, vesibusseja ja paljon muuta. Tästä alkaa kipparin tie!

Viimeinen matkapäivä

Aamulla kävimme kiertelemässä saarta ja kävimme tutustumassa saarta isännöivän Suomen Meripelastusseuran hienoihin toimitiloihin. Keskustelimme myös pitkään Suomen Meripelastusseuran toiminnasta saaren isännän kanssa. Kyseessä on todella laaja järjestö, jossa on mukana parituhatta vapaaehtoista henkilöä ympäri Suomea. Toimintaa rahoittaa pääosin Raha-automaattiyhdistys.

Lähdimme matkaan vasta puolenpäivän jälkeen. Tuuli oli vastainen ja roiskutti ja keikutti aika lailla. Matka taittui kuitenkin mukavasti, kun ei ollut kuuma.

Ruokatauon pidimme Porkkalanniemen kärjessä olevassa Stora Svartössä. Se on Helsingin kaupungin omistamaa ulkoilualuetta. Mukavassa satamassa oli ankkuroituneena Kirkkonummen perinneveneyhdistyksen alus Lotta. Saimme siitä ja yhdistyksestä hyvän esittelyn. Lotta on 1800-luvun talonpoikaisveneeksi aika suuri, mutta muodoltaan ja rakenteeltaan kuitenkin hyvin tyypillinen.

Rannassa oli myös Kirkkonummen Meripelastusseuran porukkaa. He kutsuivat meidät tutustumaan alukseensa ja tarjosivat meille kahvit. Opimme taas lisää meripelastustoiminnasta. 

Matka jatkui viiden jälkeen. Edelleen vastatuulta. Veneitä on paljon liikkeellä, kuljemmehan Suomen suunnilleen suosituinta väylää. Veneilijät palaavat koteihinsa taas yhden aurinkoisen viilon jälkeen. Me olimme Kipparinlahden kotisatamassa vähän jälkeen kahdeksalta. Takana oli kaksi ja puoli viikkoa aurinkoista merielämää, matkaa tehtiin noin 600 mailia.

Taidetta Tammisaaressa

Kaupungissa oli meneillään musiikkitapahtuma Tammisaaren Kesäkonsertit. Lauantai-illan konsertin avoin kenraaliharjoitus oli ohjelman mukaan Tammisaaren kirkossa kello kymmeneltä aamupäivällä. Onneksi meillä ei ollut mikään kiire eteenpäin ja niinpä päätimmekin jo perjantai-iltana, että tapaamme aamulla kirkossa. Eri puolilta Suomea koottu orkesteri Suomalainen Kamariorkesteri viimeisteli kapellimestari Jukka-Pekka Sarasteen johtamana ensin Rikhard Straussin serenaadia puupuhaltimille ja Haydnin sinfoniaa nro 88. Oli kiinnostavaa seurata kapellimestarin ja orkesterin työskentelyä yhdessä. Varsinainen musiikillinen elämys meille kaikille oli kuitenkin Berion laulusarja, joissa solistina oli ihmeenihana mezzosopraano Tora Augestad.

Ylevöityneinä lähdimme vielä katsomaan yhdeksän suomenruotsalaisen kuvittajan näyttelyä Galleria Elverketissä. Pidimme siitäkin kovasti. Näiden taide-elämysten jälkeen maistuikin jo lounas ravintola Knipanissa, minkä jälkeen oli aika sanoa hyvästit ystävillemme ja lähteä jakamaan matkaa.

Edelleen oli lämmintä. Pysähdyimme välillä uimaan, vesi oli 25 astetta. Ajoimme  Inkoossa ulointa väylää ja rupesimme etsimään yöpymispaikkaa. Löysimme ihanan tyhjän saaren, jonka rantaan rantauduimme. Saari oli kuitenkin lintujen suojelualue 15.9. asti ja jouduimme irrottamaan ankkurin ja etsimään uutta yösatamaa.

Lähdimme tutkimaan Bogaskärin suojasatamaa, jonka epäilimme kuitenkin olevan armeijan aluetta. Satamassa näimme useampia veneitä, kaikki puisia. Osoittautui, että saari on Meripelastusseuran hallinnoima saari, jossa Uudenmaan puuveneilijöiden jäsenet olivat retkellä! Meidät otettiin iloisesti laulaen vastaan. Kävimme saunassa ja uimassa ja nautimme tämän hienon kesälomareissun viimeisestä auringonlaskusta. Laiturilla jatkui ilonpito lähes aamuun asti. Haitari soi ja veneilijät lauloivat ja tanssivat. Erityisen hienoa oli, kun pimeältä mereltä saapui valaistu meripelastusalus keskelle ilonpitoamme. Siinä vaiheessa juhlia me olimme jo nukkumassa, kun eräs tanssittaja pudotti daaminsa vahingossa mereen kesken hienon tanssikoreografian!

Kalliokaiverruksia Hauensuolessa

Aamulla kiertelimme vielä Tunhamnia ja sitten taas liikkeelle. Sää oli edelleen kaunis, onneksi tuuli hieman, eikä helle tuntunut siten niin paahtavalta. Olimme sopineet tulevamme Tammisaareen noin kuudelta. Päätimme ajaa melko lailla yhtä kyytiä, sillä matkaa oli noin 50 merimailia, mikä meidän 7-8 solmun nopeudella tarkoittaa noin seitsemää tuntia. Koska myötätuuli lisäsi nopeuttamme, pysähdyimme kuitenkin kunnon ruokatauolle Hangon ulkopuolella olevalle Tullisaaren vieraslaiturille. 

Laituri on aivan väylän varrella ja niinpä ohikiitävät muskeliveneet aiheuttivat välillä ongelmia, kun vene keikkui pahasti laituria vasten. Pystyimme kuitenkin syömään ja tutkimaan vuorotellen vähän saarta. Vieraslaituri on Hauensuolen muinaismuistoalueella. Nimi johtunee erikoisesta muodosta, jonka kaksi vierekkäin olevaa kallioluotoa muodostavat. Erikoisinta saaressa ovat kuitenkin noin 600 kalliokaiverrusta, joista vanhimmat ovat ehkä 1600-luvulta. Saaret ovat olleet vuosisatoja tunnettuja pysähdyspaikkoja, joissa on joskus jouduttu odottelemaan jopa viikkojen ajan suotuisia tuulia.

Matkatessamme Hangon editse kohtasimme jouko leijalautailijoita, jotka taidokkaasti tanssivat aaltojen ja tuulen kanssa. Tuota kun osaisi tehdä, olisi hienoa!

Kuudelta saavuimme Tammisaareen, jonka satamassa kohtasimme ystävämme. Menimme ravintola Knipaniin juomaan satamakaljat ja sen jälkeen kävelimme kaupungin keskustan läpi Maitan ja Jukan luokse. Nautimme siellä herkullisesta lohikeitosta, luumutortusta ja valkoviinistä sekä tietenkin hyvästä seurasta. 

Pimeässä illassa kävelimme takaisin satamaan ja menimme nukkumaan venekotiimme.