Latvian vierasvenesatamia

Aamu käynnistyi hitaanpuoleisesti. Lämmin sää sai minut pulahtamaan mereen, ensimmäinen kerta Riianlahdessa. Liikkeelle lähdimme vasta puoli kahdentoista jälkeen, suuntana Latvia. 

Meillä on käytössä vuonna 2019 painettu esite Viron ja Latvian vierasvenesatamista, ja sen perusteella suunnittelimme reittimme. Toki meillä on myös merikortit ja iso satamakirja, mutta ne ovat kuitenkin muutaman vuoden vanhoja. Kuivizin satama ei tuntunut kiinnostavalta, koska se ilmeisesti on aivan rantahotellien tuntumassa. Päätimme suunnata Salacgrivaan, hieman Kuivizin eteläpuolelle. Siellä pitäisi olla vessa, suihku, vettä ja myös muita palveluja. Kylä on satoja vuosia vanha kalastajakylä. Hämmästyksemme oli suuri, kun perille tultuamme huomasimme, että vierasvenesatama on vasta rakenteilla, palveluista ei ollut tietoakaan. Löysimme lähistöltä kuitenkin avoinna olevan huoltoaseman, jossa päästiin vessaan ja josta ostettiin vähän tuoreita viimereitä. 

Koska takaisinpäin ei voi lähteä (Kuiviziin olisi ehkä puolen tunnin matka), päätettiin jatkaa Skulten satamaan, jossa tietojen mukaan pitäisi olla 50 venepaikkaa ja monenlaisia palveluja. 

Skulten sataman suulla oli valtavia puupinoja ja puuhaketta sekä muutama laiva, joihin puuta lastattiin. Huomasimme pian, että kyseessä on lähinnä kaupalinen satama, jossa on lisäksi muutamia paikkoja paikallisille veneilijöille. Kuulimme laiturissa venettään huoltaneelta latvialaiselta Erikiltä, että vierasvenesatama valmistuu ehkä ensi vuonna.

Satama-alueella tunnelma oli kuin Tarkovskin elokuvasta. Rannalla oli suuri teollisuushalli, jossa kuuleman mukaan valmistettiin Natolle alumiiniveneitä. 

Joka puolella oli sekalaista romua, kuten vanhoja ruostuneita työkoneita, teräspalkkeja, erilaisia kulkuneuvoja ja muuta. Mäen päällä seisoi jyhkeä valkea rakennus, jonka tarkoitus ei meille selvinnyt. Koko satama- ja teollisuusalue oli aidattu ja suljettu isolla portilla, eikä missään näyttänyt olevan elämää.

Laiturien kohdalla vesi oli sameaa ja likaisentuntuista, eikä innostanut uimaan. Kauempana joensuulla oli pari poikaa pensaiden alla onkimassa. Olimme tuntemattomassa maailmassa. 

Alueen toiselle reunalle oli levitetty nurmikolle verkkoja kuivumaan. Maanantaiaamuna ryhmä vanhoja ukkoja tuli niiltä selvittelemään.

Asfaltoidun pihamaan reunassa oli siirrettävä vessa, jonka ovi oli suljettu isolla lukolla. Kysyessäni naapuriveneen Erikiltä vessamahdollisuutta (veneessämme ei siis ole vessaa), saimme tietä, että rannalla olevassa sähkölaatikossa on lasipurkki, jossa on vessan avain. Tähän samaan purkkiin voisimme myös jättää rahaa satamakapteenille. Niin teimmekin. 

Illalla satamaan tuli pari paikallista veneseuruetta. Heidän iltansa jatkui paljon kauemmin kuin meidän, mutta ei se meitä haitannut. Uni maistui.