keskiviikko 24. heinäkuuta 2019

Pitkä matka Kärdlaan

Lähdimme liikkeelle heti kymmenen jälkeen, mikä on meille poikkeuksellisen varhaista. Aurinko paistoi vielä lämpimämmin kuin aiempina päivinä. Ei kestänyt kauaakaan, kun minun oli pulahdettava Riianlahteen vilvoittelemaan. Alkumatkasta ei paljon tuulet puhallelleet, tai oikeastaan me emme vain huomanneet niitä. Oli niin rauhallista menoa, että välillä harjoittelin kuorolauluja ja soittelin ukulelea. Niinpä en ehtinyt huomata, kun aivan veneemme vieressä kurkisteli meressä hylje. Se oli näkyvillä niin lyhyen aikaa, ettei kipparikaan ehtinyt ikuistaa sitä.

Kun matka jatkui pohjoiseen, tuuli alkoi tuntua voimakkaammin. Tuuli kävi luoteesta, suoraan Suomen Saaristomereltä. Ja vähitellen matkan jatkuessa meressä alkoi näkyä koko ajan enemmän pieniä hiutaleita. Tuuli oli tuonut sinilevälauttoja Suomesta Viron puolelle! Eipä enää innostanut veteen hyppiminen.

Kärdla on Hiidenmaan pääkaupunki, jossa on reilut 3000 asukasta. Satama on meille ennestään tuttu, kävimme täällä neljä vuotta sitten. Kärdla on suosittu suomalaisten keskuudessa, sillä tänne on suora reitti Hangosta. Etenkin monet suuret veneet tulevat mielellään tänne. Suomalaiset venesatamat ovat käyneet ahtaiksi, kun veneiden määrä ja ennen kaikkea niiden koko on kasvanut niin paljon viimeisten parinkymmenen vuoden aikana. Tiikka näyttääkin aika pieneltä verrattuna muihin sataman veneisiin. Kuvassa se näkyy äärimmäisenä oikeassa reunassa.
Aurinko laski Kärdlassa kymmeneltä, juuri kun olimme asettumassa veneeseen. Meri oli tyyni, yksinäinen mies souteli merellä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti