torstai 31. heinäkuuta 2014
Erilaisia satamia
Aamu Utössä valkeni pilvisenä ja pian alkoi myös sataa. Ukkonen jyrisi ja salamoi, tuntui että rajuilma on aivan kohdalla. Sateesta huolimatta kävimme kävelyllä, tutkimassa lauttalaiturin lähellä olevaa taide- ja käsityömyymälää ja kahvilla Hannas Horisont -nimisessä kahvilassa.
Utön majakka luo aivan omanlaisen tunnelman saarelle. Sen läsnäolon tuntee koko ajan, se hallitsee ylväydellään koko saarta. Majakka muuten on viettänyt tänä vuonna 200-vuotisjuhlavuottaan. Se on Suomen vanhin jatkuvassa toiminnassa oleva valomajakka.
Kun sää vähän parani, lähdimme ajamaan itäänpäin. Tuuli oli myötäinen, ja menimmekin hyvää kyytiä eteenpäin. Ruokatauolle pysähdyimme pienelle Borstön saarelle, jossa oli hyvä vieraslaituri. Ruuan jälkeen kierrettiin saaren luontopolku. Sen erikoisuus on ns. Borstö Gumman, joka on 1800-luvulla saaren korkeimmalle kallioille pystytetty merestä löytynyt laivan keulakuva. Patsaan tarkempi alkuperä ei ole tiedossa, laiva lienee haaksirikkoutunut jo 1700-luvulla. Saarella on myös oma museo, mutta se oli kiinni.
Jatkoimme matkaa eteenpäin, ajatuksena oli yöpyä Vänön palvelusatamassa. Paikka ei kuitenkaan miellyttänyt meitä, laituri oli avoin vallitseville länsituulille, sataman sauna oli jossain kauempana, vesi oli sinilevän peitossa ja kahvila oli suljettu jo klo 17. Käyntisatamat 2014 -kirjassa satama oli vaikuttanut kiinnostavalta. Todellisuus olikin toisenlainen, kuin mitä lukiessa sataman kuvausta oli ymmärtänyt. Joskus käy näin päin, joskus toistepäin.
Päätimme lähteä katsomaan lähellä olevaa Tunhamnin vieraslaituria. Tämä paikka yllätti meidät iloisesti: turvallinen hyvä satama, siisti huussi, saarenomistajilta sai ostaa vastasavustettuja ahvenia ja huopakäsitöitä.
Ihastelimme saaren luontopolulla kulkiesssamme suurelta osin kallioiseen saareen kätkeytyviä niittyjä ja lehtometsiä. Metsistä näki, että saarella laidunsi lampaita, aluskasvillisuus oli melko vähäistä ja metsät olivat valoisia. Pienillä niityillä kasvatettiin ruokaa kotieläimille. Nukuimme satamassa rauhallisen yön.
keskiviikko 30. heinäkuuta 2014
Vapaaherran salainen puutarha
Ennen Kökarista lähtöä halusin päästä näkemään pääsaaren eteläpuolella olevan Källskärin, jonka kauneudesta ja omalaatuisuudesta olin kuullut. Sinne oli vajaan tunnin matka yöpymissatamastamme. Tuuli oli vastainen ja tuntui kaiken helteen jälkeen miellyttävän vilpoiselta. Ankkuroiduimme saaren itäreunalle ja lähdimme kiertämään saarta.
Kiipesimme korkeilla kallioilla ja näimme pienen kalastajanmökin, paljon pirunpeltoja ja jälkiä vanhoista linnoitustöistä.
Saaren pohjoisosassa olevasta toisesta satamasta löysimme taulun, jossa oli kartta saaresta. Mökistä lähti pitkospuut kohti saaren eteläreunaa, jossa oli piiloutuneena saaren varsinainen ihme. Ruotsalainen vapaaherra Åkerhielm oli purjehdusmatkoillaan 1960-luvun alussa löytänyt saaren ja ihastunut siihen ikihyväksi. Hän onnistui saamaan kökarilaiset myymään itselleen osan saarta. Vapaaherra tilasi Reima ja Raili Pietilältä piirustukset hirsitaloon, joka tehtiin valmiiksi Pohjanmaalla ja kuljetettiin saareen.
Talkoovoimin talon ympäristöön rakennettiin kiviaitoja ja niiden rajaamia puutarhoja, joihin istutettiin mansikoita, ruusuja, maustekasveja, lukemattomia erilaisia kukkia ja jopa viiniköynnöksiäkin. Talon ympäristöön pystytettiin patsaita.
Pitkospuut johtivat rannalle ja kallion päällä olevalle huvimajalle. Hyvin suunnitellun kastelujärjestelmän ansiosta puutarha kukoisti. Vapaaherra piti saarellaan paljon juhlia, vieraana oli usein mm. Tove Jansson. Jyrkkine kallioineen, lampineen, niittyineen, pirunpeltoineen ja luolineen saari muistuttaakin muumitarinoiden hurjia tapahtumapaikkoja.
Iltapäivä oli jo pitkällä, kun maltoimme lähteä Källskäristä. Tuuli oli voimistunut ja sivutuulessa ajaminen pärskytti kovasti. Näytti siltä, että saisimme ukkosen päällemme, mikä ei ollut mikään mukava ajatus.
Päätimme muuttaa matkasuunnitelmiamme ja suunnata yöpymään Utön saarelle. Saari on meille ennestään tuttu, mutta löysimme paljon uuttakin ihmeteltävää.
Museo oli avoinna ja ehdimme tutkia siellä saaren historiaa. Kävimme myös kotiseututalolla olevassa kirjastossa, jota pidetään avoinna kaksi tuntia joka viikko. Kävelimme saaren etelälaidalla olevalle niitylle ja sen takana olevalle hautausmaalle. Vaikka Utö ei ole mikään iso saari, ympäristön tutkimiseen meni reilut pari tuntia, minkä jälkeen olikin kiva palata veneelle lepuuttelemaan.
tiistai 29. heinäkuuta 2014
Paahtavassa helteessä Jään maisemissa
Föglössä halusimme vielä käydä katsomassa Pyhälle Maria Magdalenalle omistettua kirkkoa, joka sijaitsi pienen venematkan päässä Degerbyn satamasta. Kirkko tai oikeastaan osa kirkkoa on rakennettu luultavasti 1300-luvulla.
Kirkossa oli paljon erilaisia tauluja ja veistoksia. Hämmästyttävintä oli nähdä kirkon seinällä maalaus, jonka arvellaan olevan maailman laajimmalle levinnyt Jeesuksen kuva. Sen on maalannut Warner Sallman (Sällman), joka muutti aikoinaan Föglöstä Amerikkaan. Sallmanin suku on lahjoittanut maalauksen Föglön kirkolle.
Jatkoimme matkaa kohti Kökaria, joka on viime vuosina tullut tunnetuksi Finlandia-palkinnon voittaneesta Ulla-Leena Lundbergin teoksesta Jää. Kökärin maisemat ovat ainutlaatuiset, pieniä karuja saaria, monivärisiä kallioita ja tuuheita katajapensaita. Pohjoisesta tuleva väylä vie Hamnön saaren ohitse ja näemme jo heti Kökariin tullessamme saarella sijaitsevan kirkon. Sen lähellä olevaan vierassatamaan rantauduimme.
Hamnön saarella on ollut asutusta jo tuhat vuotta ennen ajanlaskun alkua. 1400-luvulla nykyisen kirkon paikalle perustettiin fransiskaanimunkkien luostari, josta kehittyi saaristomeren hengellinen ja kulttuurinen keskus. Kirkko on 1700-luvulta peräisin. Se oli sisältä koristeltu koivuin. Kirkon katosta riippui komea laiva, niin kuin saaristokirkoissa usein on tapana.
Vierassatamassa oli paljon ruotsalaisia veneitä. Porukkaa kerääntyi iltasella rannalle grillaamaan ja musisoimaan.
maanantai 28. heinäkuuta 2014
Rödhamnissa ja Degerbyn satamassa
Yöllä ukkonen jyrisi ja satoi rankasti tuntikausia. Vene ei onneksi päästänyt vettä mistään rakosista. Aamulla oli pitkästä aikaa vähän viileämpää. Lähdimme matkaamaan eteenpäin. Ensin kiersimme katsomassa Askön saarta, josta olimme vuosien varrella kuulleet paljon. Sieltä Nyhamnin majakan ohitse kaakkoon. Majakka ei ollut kummoisenkaan näköinen. Majakan ympärillä oli monta tuulimyllyä. Ovatkohan ne herättäneet täälläkin tunteita?
Päätimme mennä kahvitauolle Rödhamnin satamaan. Se olikin kiinnostava ja muutenkin mukava paikka. Saari on varmaan saanut nimensä punaisten kallioiden vuoksi. Oli hauskannäköistä, kun kallioilla polkujen kohdat olivat aivan punaisia, kun niistä oli kulunut sammal pois.
Joimme kahvit ja saimme hyvää pullaa satamakahvilassa ja sitten lähdimme tutkimaan saaren toisella reunalla olevaa Rödhamnin museota, jossa kerrottiin mm. saarella 1930-luvulta aina 1970-luvulle saakka toimineesta radiomajakasta.
Kun jatkoimme matkaa, ohitimme Ahvenanmaan mantereen eteläkärjen, jonka ulkopuolella saimme ihailla 1840-luvulla valmistunutta majakkaa.
Olimme jo aamulla päättäneet, että asetumme Degerbyn satamaan, koska siellä on kauppa, pyykkikone ja sauna. Kaikkia näitä palveluita käytimmekin hyväksemme. Tutustuin myös Föglön kunnan kirjastoon, jossa saatoin ladata tämän laitteen, jolla kirjoitan blogia. Meitä laiskotti kovasti, emmekä ensin jaksaneet lähteä tutustumaan kylään, makoilimme vain viltillä ja luimme. Lopulta ryhdistäydyimme ja lähdimme pienelle lenkille. Näimmekin paljon launiita rakennuksia, mm. Lars Sonckin 1920-luvulla suunnitteleman palokunnantalon sekä Degerbyn luotsiaseman.
sunnuntai 27. heinäkuuta 2014
Kamarimusiikkia Kobba Klintarilla
Aamulla laiskoteltiin ja lueskeltiin veneessä hyvä tovi. Vasta puolen päivän aikaan lähdettiin liikkeelle, suunta Kobba Klintar. Se sijaitsee Maarianhaminan ulkopuolella, Ruotsin-laivojen väylän varrella. Saarella on vanha luotsiasema, jossa saaren ystävät pitävät kahvilaa, sekä iso, valkoinen pooki, joka on rakennettu talkoorahoituksella.
Pooki on valmistunut kolme vuotta sitten. Se on kooltaan 100 neliötä ja korkeudeltaan 12 metriä. Pookia voidaan varata erilaisiin tilaisuuksiin, kursseille, häihin jne. Tänä kesänä pookissa on pidetty neljä konserttia. Tänään oli vuorossa Rossinin sonaatteja jousikvartetille, soittajina neljä tanskalaista ja ruotsalaista nuorta muusikkoa. Pookiin mahtui reilut viisikymmentä henkeä. Tunnelma oli merkillinen. Isosta ikkunasta näkyi meri, aurinko paistoi ja musiikki hiveli mieltä. Muutaman kerran jättiläismäinen laiva lipui ohitse.
Konsertin jälkeen istuimme kahvilaan nauttimaan maisemista ja ylipäätän ylimaalliseta olostamme. Kahvilassa tutustuimme Finströmistä kotoisian olevaan mukavaan pariskuntaan. Puhuimme Ahvnanmaan paikoista, alueen kirjalijoista ja muusta. Keskustelu käytiin enimmäkseen ruotsiksi. Se alkaa vähitellen sujua paremmin.
Saareen luontopoluilla voi tutkia saaren geologisia muodostelmia ja opetella kasvien nimiä (ruotsiksi). Tutkimme saarta omin päin ja ihailimme hienonvärisiä kallioita.
Illan tullen asetuimme veneeseen lukemaan. Vaikka satama ei ole varsinainen vierasvenesatama, päätimme yöpyä täällä.
Pooki on valmistunut kolme vuotta sitten. Se on kooltaan 100 neliötä ja korkeudeltaan 12 metriä. Pookia voidaan varata erilaisiin tilaisuuksiin, kursseille, häihin jne. Tänä kesänä pookissa on pidetty neljä konserttia. Tänään oli vuorossa Rossinin sonaatteja jousikvartetille, soittajina neljä tanskalaista ja ruotsalaista nuorta muusikkoa. Pookiin mahtui reilut viisikymmentä henkeä. Tunnelma oli merkillinen. Isosta ikkunasta näkyi meri, aurinko paistoi ja musiikki hiveli mieltä. Muutaman kerran jättiläismäinen laiva lipui ohitse.
Konsertin jälkeen istuimme kahvilaan nauttimaan maisemista ja ylipäätän ylimaalliseta olostamme. Kahvilassa tutustuimme Finströmistä kotoisian olevaan mukavaan pariskuntaan. Puhuimme Ahvnanmaan paikoista, alueen kirjalijoista ja muusta. Keskustelu käytiin enimmäkseen ruotsiksi. Se alkaa vähitellen sujua paremmin.
Saareen luontopoluilla voi tutkia saaren geologisia muodostelmia ja opetella kasvien nimiä (ruotsiksi). Tutkimme saarta omin päin ja ihailimme hienonvärisiä kallioita.
Illan tullen asetuimme veneeseen lukemaan. Vaikka satama ei ole varsinainen vierasvenesatama, päätimme yöpyä täällä.
lauantai 26. heinäkuuta 2014
Kastelholman linnassa
Lähdimme Vårdöstä aamiaisen jälkeen. Ensin suuntasimme katsomaan Bomarsundin linnoituksen jäänteitä. Jättiläismäinen linnoitus on rakennettu 1800-luvun alkupuolella. Sen ympärille syntyi Ahvenanmaan ensimmäinen "kaupunki", jossa asui tuhansia ihmisiä. Viereiselle Prestön saarelle perustettiin eri uskontokunnille omat hautausmaat. Kesällä 1854 käytiin Ahvenanmaan suurin sotilaallinen taistelu, kun 12 000 englantilaista ja ranskalaista sotilasta nousi maihin Bomarsundin liepeillä ja samaan aikaan 40 sota-alusta lähestyi linnoitusta Lumparnin suunnasta. Linnoitus antautui ankaran hyökkäyksen jälkeen ja voittajat räjäyttivät linnoituksen. Tästä alkoi Ahvenanmaan demilitarisointi.
Päivä oli jälleen tosi lämmin, onneksi kävi pieni tuulenvire, minkä ansiosta emme ihan läkähtyneet. Pulahtaminen mereen parin tunnin välein auttoi myös asiaa. Tosin vesi oli 25 astetta lämmintä, mutta ei se haitannut. Suuntasimme kohti Kastelholman linnaa, joka on yksi Suomen vanhimpia rakennuksia. Sitä on aloitettu rakentaa jo 1300-luvulla. Linnaa on rakennettu moneen kertaan uudelleen. Viime vuosina tehty entisöinti kertoo linnan monista vaiheista seikkaperäisesti. Linna on kuuluisa mm. sen vuoksi, että siellä on ollut vankina kuningas Eerik XIV ja hänen puolisonsa Kaarina Maununtytär.
Linnan läheisyydessä on kiinnostava ulkoilmamuseo, jonne on siirrety suuri määrä vanhoja rakennuksia. Monet on laitettu hienoon kuntoon myös sisältä. Pihalla oli myös komea juhannusalko.
Jatkoimme matkaa Lumparnin selän kautta ja kuljimme Lemströmin kanavan kautta. Kanavan läheisyydessä on 1880-luvulta aina ensimmäisen maailmansotaan saakka ollut aktiivinen taiteilijayhdyskunta.
Päätimme majoittua taas tuttuun satamaan Maarianhaminassa. Satamakaljojen ja iltaräiskäleiden jälkeen saatoimme miehistön jäsenet Helsinkiin menevälle laivalle. Kaupunki kuhisi, kaikki asukkaat ja matkailijat olivat kaupungilla aina yöhön asti. Meneillään oli monipäiväisen rock-festivaalin viimeinen ilta ja se huipentui ilotulitukseen keskiyöllä. Mutta meille maistui uni kaikesta metelistä huolimatta.
perjantai 25. heinäkuuta 2014
Pommern ja Katriina
Aamulla päätimme lähteä katsomaan vähän enemmän Maarianhaminaaa. Tarkoitus oli myös ostaa Kallelle ja Sunnalle laivaliput. Kaupungin itäsataman laiturissa näimme museolaiva Pommernin, joka on vuonna 1903 Glasgowissa rakennettu nelimastoinen parkki. Laiva on entisöity hienoon kuntoon, ruumissa on erittäin laajat ja perusteelliset museotilat. Laiva on yli 100 metriä pitkä. Pommern purjehti noin 35 vuoden ajan ympäri maapalloa, Australiasta haettiin vehnää ja Chilestä salpietaria. Laivassa työskenteli yhteensä 20-30 henkilöä. Näimme myös elokuvan laivan vaiheista. Tosi kiinnostavaa.
Matkalla vierailimme Maarianhaminan Pyhän Yrjön kirkossa, joka on Lars Sonckin suunnittelema pieni kaunis kirkko vehreän puistotien varrella, hieman syrjässä kaupallisesta keskustasta.
Yllättäen näimme kaupungin keskustassa myös Emman, joka oli saapunut Ahvenanmaan kierrokseltaan ja lähdössä Helsinkiin.
Iltapäivä oli jo pitkällä, kun läksimme liikkeelle. Ankkuroimme kaupungin lähelle syömään ja uimaan. Totesimme sitten, ettemme lähdekään Kökariin, tulisi liian raskas reissu. Suuntasimme sen sijaan Vårdön saarelle, jossa merikortin mukaan pitäisi olla vierassatama. Sellainen löytyikin ja vielä Vargatassa, joka kiinnosti erityisesti kirjailija Sally Salmisen kotipaikkana. Satamassa rupesin juttusille muutamien eläkeläisten kanssa ja kysyin, kissä kirjailija on mahtanut asua. He kertoivat asuvansa Salmisen kotitalossa ja neuvoivat sinne tien. Otimme satamasta lainaan veneilijöille tarkoitetu pyörät ja poljimme Vargatan keskustaan, mistä löysimmekin Sally Salmisen kotitalon. Pihalla vilkutti ystävällinen seurue. Talon isäntä kertoi, että kirjailijatar oli hänen tätinsä. Tässä kuva kotitalosta, jossa siis asui Katriina-nimisellä esikoiskirjalla kuuluisuuteen vuonna 1936 noussut kirjailijatar ja hänen 11 sisarustaan, joista neljästä muustakin tuli kirjailija.
Poljimme vielä katsomaan Vårdön kirkkoa, joka ei mielestämme ollut mitenkään kaunis.
Kirkon vieressä olevalta hautausmaalta löysimme sattumoisin kirjailija Anni Blomqvistin haudan. Hän oli myös kotoisin Vårdöstä, sen pohjoisosasta Simskälasta. Anni ja Sally olivat pikkuserkkuja. Kuva on kirkkomaan ulkopuolella, jossa makasi hautausmaalta poistettuja hautakiviä.
torstai 24. heinäkuuta 2014
Eckerössä ja Maarianhaminassa
Eckerön satama oli täynnä isoja veneitä, monet olivat Ruotsista. Onneksi kuitenkin mahduimme joukkoon. Illalla maistelimme hienon päivän kunniaksi satamaravintolassa ahvenanmaalaisia oluita. Ravintolasta saattoi tilata aamuksi tuoreita sämpylöitä veneelleen. Se tuntui aika ylelliseltä, niin kuin suihkukin (aika viileää vettä) ja sisävessa. Isoissa satamissa on hyvät puolensa! Muutenkin satama oli aika kivannäköinen, se oli rakennettu vanhan kalasataman kylkeen.
Ennen lähtöä eteenpäin kävimme vielä tutustumassa Eckeröön kylään, joka on Maarianhaminan jälkeen suurin paikka Ahvenanmaalla. Kylälle oli kilometrin matka. Kauppa oli kuitenkin vielä kiinni ja jouduimme palaamaan takaisin tyhjin toimin ja kuumissamme. Lähdimme melkn saman tien liikkeeelle, ainoana haaveena päästä mahdollsimman pian uimaan. Mutta meri näytti jälleen pahimmat puolensa. Onneksi levälautat ovat kuitenkin aika paikallsiia ja parin tunnin ajelun jälkeen saatoimme taas pulahtaa virkistävään veteen.
Maarianhaminaan saavuimme joskus viiden aikoihin. Kaupunki oli aikamoinen pätsi. Kävimme katsomassa kaunista Maarianhaminan kaupunginkirjastoa, joka on rakennettu vuonna 1989. Juttelin jonkun aikaa kollegojen kanssa ja sain huomata, että samanlaisia ongelmia on kaikissa Suomen kirjastoissa.
Käytyämme kaupassa lähdimme uimaan venesataman viereiselle uimarannalle. Takaisin tullessa tutkimme satama-alueen monenlaista toimintaa. Olimme päätyneet satamaan, jossa voivat yöpyä vain perinneveneet ja puuveneet. Tällä alueella toimi monia käsityöläisiä, veneenrakentajia ja lisäksi alueella on erilaista museotoimintaa. Tässä ihailemme maamoottoreita.
Majakoita ja hylkeitä
Päivän suunnitelmana oli ottaa Emma mukaan päiväksi merelle. Emma on ollut pyöräilemässä ympäri Ahvenanmaata vajaan viikon ajan. Haimme hänet Getasta Hällön saaren kupeesta. Odotellessamme kävimme meressä vilvoittelemassa, vesi oli puhdasta.
Pyörä köytettiin etukannelle ja niin lähdimme matkaan. Kohteena oli Sälskär, joka on tunnettu Axel Hampus Dahlströmon suunnittelemasta majakasta. Majakka on 44,5 metriä korkea ja se on valmistunut vuonna 1868. Tyyliltään se on hyvin samanlainen kuin muutkin Dahlströmin suunnittelemat majakat, väriltään valkoinen. Söimme getalaista savustettua ahventa ja uusia perunoita, kiersimme saarta, kävimme uimassa ja näimme kangaskäärmeen (kai, Emma otti kuvan, täytyy selvittää). Ja aurinko paistoi täydeltä taivaalta.
Sälskäriltä suunnistimme katsomaan Högstenin tunnusmajakkaa. Se oli aika vaatimaton verrattuna Sälskärin majakkaan, mutta oli kuitenkin mukava nähdä se. Majakkakirjan mukaan se on tehty vuonna 1845, mutta emme oikein uskoneet tätä. Ehkä vuosiluku on väärä.
Koska meri oli edelleen tyyni, päätimme mennä vielä katsomaan Suomen läntisintä paikkaa, Märketin majakkaa. Se on pienellä saarella, jonka toinen puoli kuuluu Ruotsille. Märket on kuuluisa myös siksi, että se on radioamatöörien paratiisi. Sieltä lähetettyjä viestejä kuunnellaan innolla ympäri maailmaa. Märketin majakkaa ylläpitää Suomen majakkaseura. Emme menneet kuitenkaan maihin, koska oli jo aika myöhä.
Matkalla Märketiin olimme nähneet meressä hylkeen. Nyt rupesimme näkemään niitä enemmän. Aina välillä muutaman kymmenen metrin päässä veneestä vedestä nousi pyöreä pää, joka hetken kuluttua hävisi pinnan alle. Reitiltämme länteen näimme yhtäkkiä kummallisia muodostelmia paikalla, jossa piti merikortin mukaan olla vain muutama kivi. Menimme varovaisesti lähemmäksi katsomaan, ja näimme kymmeniä hylkeitä, jotka lojuivat kivikossa vieretysten ja osin päällekkäinkin.
Kun me lähestyimme, ne hypähtelivät hetken ja sukelsivat sitten mereen. Käännymme poispäin ja silloin osa hylkeistä alkoi seurata meitä. Meri oli rasvatyyni, aurinko paistoi edelleen täydeltä taivaalta, merta ja taivasta ei erottanut toisistaan, tunnelma oli epätodellinen.
Kun jatkoimme matkaa Eckeröön satamaan, jossa Emmalla oli varattuna yöpaikka, tunsimme itsemme valituiksi. Olimme saaneet nähdä jotakin sellaista, mitä emme olleet nähneet koskaan ennen.
tiistai 22. heinäkuuta 2014
Kumlingea ihmettelemässä
Aamulla päätimme lähteä tutustumaan Kumlingen kunnan nähtävyyksiin. Kunnassa on vähän yli 300 asukasta ja varmaan saman verran saaria. Vierasvenesatamasta lähtee merkittyjä polkuja keskemmälle saarta halki kauniiden maisemien.
Kumlingen kunta on tunnettu Kumlingen taudista, joka on punkkien levittä puutiaisaivokuume. Tartuntaa vastaan voidaan nykyisin rokottaa, joskin kunnon suojan saamiseksi on otettava rokotus kolme kertaa. Punkkeja voidaan torjua myös vaatetuksella ja hyönteismyrkyillä. Siispä retken toistaiseksi kuumimpana päivänä lähdimme retkelle pitkikset jalassa, kunnon kengissä ja sukat vedettynä housun lahkeiden ylitse. Kävelyretki oli todella kaunis.
Hikisen taivalluksen jälkeen päädyimme ihailemaan kunnan merkittävintä nähtävyyttä, joka on Pyhän Annan kirkko. Se on rakennettu 1400-luvulla.
Kirkon seiniä ja kattoja koristavat upeat kuvat on maalattu fransiskaanisen perinteen mukaan noin vuonna 1500. Kirkon alttarikaappi ajaoittuu 1200-luvulle ja ristiinnaulitun kuva 1300-luvulle.
Kirkolta kylälle oli noin kilometrin matka, onneksi välilä oli kunnan kulttuurikeskus, jossa sai kahvia. Olimmekohan päivän ainoat asiakkaat siellä?Kylällä kävimme kaupassa ja sitten tarvottiin kolmisen kilometriä maantietä pitkin venerantaan.
Suuri haaveemme oli päästä uimaan, mutta meri oli taas iljettävän näköinen. Onneksi leväesiintymiä oli vähemmän myöhemmin ja pääsimme mereen vilvoittelemaan. Kävimme vielä tankkaamassa Hamnsundetissa ennen kuin päädyimme valitsemaamme retkisatamaan. Valittu paikka Kärviken oli kyllä hienoinen pettymys, varsinkin kun matkan varrella olimme ihailleet komeita kalliomaisemia.
maanantai 21. heinäkuuta 2014
Ukkosen uhkaamina
Aamulla meri oli taas sennäköinen, ettemme voineet ajatellakaan uimista. Se oli vahinko, sillä sää oli helteinen heti aamusta alkaen. Päätimme lähteä katsomaan Seilin saarta, joka on tunnettu saarena, jossa on ollut sairaala ensin spitaalisille ja sen jälkeen mielisairaille naisilla. Saaressa on nyt Turun yliopiston biologian laitoksen toimintaa. Oheisessa kuvassa päärakennus 1800-luvulta.
Tänään on nähty useita isoja haahkapoikueita. Niissä oli tyypillisesti yksi emo ja jopa 20-30 poikasta. Muutama päivä sitten nähtiin kotkia. Myös joutsenia ja merimetsoja on nähty useita kertoja.
Pitkin päivää kuulimme ukkosenjyrinää ja näimme salamoita. Lopulta ukkonen tavoitti meidätkin, satoi kaatamalla, mutta onneksi ei tuullut. Sateen jälkeen pysähdyimme syömään Houtskariin, jossa tutustuimme kiinnostavaan ja hyvin hoidettu saaristolaismuseoon.
Houtskarin jälken meri oli vihdoin sellainen, että saattoi mennä uimaan. Parasta on hypätä suoraan veneestä mereen.
Päivä oli pitkä, vasta illan tullen lähestyimme Kumlingea. Meri oli tyyni, näkyvyys erittäin hyvä.
Perille saavuimme yhdeksän aikoihin. Rauhallinen satama. Parin sadan metrin päässä huomasimme ravintolan, jossa oli hurja meno päällä. Menimme tutkimaan, mitä siellä tapahtui. Pihalla oli kymmeniä hienoja vanhoja autoja. Turun seudun mobilistikerho oli lähtenyt Kumlingeen retkelle.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)