sunnuntai 3. elokuuta 2014

Viimeinen matkapäivä


Aamulla kävimme kiertelemässä saarta ja kävimme tutustumassa saarta isännöivän Suomen Meripelastusseuran hienoihin toimitiloihin. Keskustelimme myös pitkään Suomen Meripelastusseuran toiminnasta saaren isännän kanssa. Kyseessä on todella laaja järjestö, jossa on mukana parituhatta vapaaehtoista henkilöä ympäri Suomea. Toimintaa rahoittaa pääosin Raha-automaattiyhdistys.

Lähdimme matkaan vasta puolenpäivän jälkeen. Tuuli oli vastainen ja roiskutti ja keikutti aika lailla. Matka taittui kuitenkin mukavasti, kun ei ollut kuuma.

Ruokatauon pidimme Porkkalanniemen kärjessä olevassa Stora Svartössä. Se on Helsingin kaupungin omistamaa ulkoilualuetta. Mukavassa satamassa oli ankkuroituneena Kirkkonummen perinneveneyhdistyksen alus Lotta. Saimme siitä ja yhdistyksestä hyvän esittelyn. Lotta on 1800-luvun talonpoikaisveneeksi aika suuri, mutta muodoltaan ja rakenteeltaan kuitenkin hyvin tyypillinen.

Rannassa oli myös Kirkkonummen Meripelastusseuran porukkaa. He kutsuivat meidät tutustumaan alukseensa ja tarjosivat meille kahvit. Opimme taas lisää meripelastustoiminnasta. 

Matka jatkui viiden jälkeen. Edelleen vastatuulta. Veneitä on paljon liikkeellä, kuljemmehan Suomen suunnilleen suosituinta väylää. Veneilijät palaavat koteihinsa taas yhden aurinkoisen viilon jälkeen. Me olimme Kipparinlahden kotisatamassa vähän jälkeen kahdeksalta. Takana oli kaksi ja puoli viikkoa aurinkoista merielämää, matkaa tehtiin noin 600 mailia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti