Aurinko paistoi edelleen hellittämättä. Lähdimme liikkeelle kymmenen aikoihin ja päätimme mennä Barösundin salmen kautta. Olen aina pitänyt erityksen paljon Barösundista, koska se on luonnoltaan niin hieno ja väylälle näkee paljon kauniita vanhaa huvila-asutusta. Reitin huono puoli on se, että siellä on aika paljon liikennettä. Monet veneilijät ajavat muista piittaamatta lisäksi varsin kovaa vauhtia.
Lähestyessämme Porkkalan selkää pulahdin taas veteen. Se olikin hyvä ratkaisu, sillä Porkkalan selällä levää oli pitkin matkaa näkyvissä. Levän määrä väheni kuitenkin itäänpäin mentäessa.
Ruokatauko päätettiin pitää Porkkalanniemen kärjessä olevassa retkisatamassa Stora Svartössä. Olemme käyneet siellä monesti ennenkin ja tiesimme, että siellä on hyvä satama ja saari on muutenkin kiva. Ruuaksi oli jälleen kalaa, nyt ensimmäistä kertaa purkkiruokaa. Olimme ostaneet Latviasta purkin kalaseljankaa, jonka söimme hyvällä halulla. Tämän reissun aikana on kyllä syöty monenlaista kalaa: nokkakalaa, kuhaa, kampelaa, punasimppua, muikkua, silliä, ahventa ja vielä lisäksi kuivattua turskaa, jonka saimme kyytiläiseltä Norjan tuliaisena. Se oli tarkoitettu välipalapurtavaksi, mutta kokeilun jälkeen päätin säästää sen myöhempää tarkoitusta varten. Ehkä siitä saisi liotuksen jälkeen hyvät soppa-ainekset.
iltaa myöten sää muuttui aivan tyyneksi. Levää oli näkyvissä melkein Helsingin rannoille saakka. Ilma oli vielä illallakin suorastaan hautovan kuuma. Yhdeksän jälkeen illalla olimme perillä Kipparlahdessa, tiikan kotisatamassa.
Tämä Tiikan 50-vuotisjuhlamatka oli pisin yhtäjaksoinen reissu, jonka olemme tällä veneellä tehneet. Olimme liikkeellä kolme viikkoa, matkaa kertyi noin 650 mpk eli merimailia, joka vastaa noin 1200 kilometriä. Matkalla meillä oli kaksi päivää, jolloin emme liikkuneet, toinen vietettiin Pärnussa, toinen Riiassa. Riianlahdella jotkut taipaleet tuntuivat aika pitkiltä, mutta reittivaihtoehtoja oli vähänlaisesti, koska saaristoa ei juurikaan ole, eikä myöskään sopivia vierasvenesatamia. Merellä ei näkynyt paljoakaan muita liikkujia, myös lintuja näkyi harvakseltaan. Toisaalta itse mereen ei kyllästy, aaltoja jaksaa katsella tunnista toiseen. Veneen keinunta tuntuu mukavalta, eikä moottorimme hurina estä kuulemasta aaltojen ääniä. Oheisessa kartassa näkyy matkareittimme.
Tähän lopetan tämänvuotisen veneblogini. Kun taas pääsen pitkälle merimatkalle, jatkan kirjoittelua.
Aamulla saimme Hangosta kaksi matkalaista kyytiin. Edelleen aurinko paistoi lämpimästi, kun lähdimme yhdentoista aikoihin itäänpäin. Päätimme ajaa Tammisaaren kautta, vaikka siitä tuleekin aikalainen mutka Helsinkiin matkatessa. Tammisaareen meitä kuitenkin houkutti Sonjan Herkku, joka on Tammisaaren sataman lähellä oleva artesaanituotteisiin erikoistunut herkkukauppa. Sitä pitävät serkkuni ja hänen tyttärensä. Tammisaaren satamassa syötiin savustettua punasimppua, jonka olimme ostaneet Virosta. Jälkiruokakahvit ja jäätelöt nautittiin Sonjan Herkussa.
Pian kuitenkin jatkettiin taas matkaa. Merivesi oli kohtalaisen puhtaan näköistä ja niinpä pysäytettiin vene rauhalliseen lahteen ja mentiin kaikki uimaan. Yöpymispaikaksi päätettiin valita Jussarön saari, koska halusimme näyttää matkalaisillemme tämän sekä historialtaan että luonnoltaan kiinnostavan saaren. Saaressa on mm. toiminut 1960-luvulla Suomen suurin rautakaivos, jota varten saaren alle on räjäytetty kilometreittäin kaivoskuiluja. Saarta kiertää kaunis luontopolku, jonka tauluissa kerrotaan saaren monimuotoisesta historiasta.
Aamulla käytiin vielä Kärdlan kylän keskustassa kaupassa ja kahvilla. Keskusta on satamasta puolentoista kilometrin päässä ja sieltä löytyi kaikki, mitä tarvittiin.
Matkaan lähdettiin puolelta päivin ja nyt kohteena oli Hanko, joka on Suomenlahden toisella puolella suunnilleen samalla kohtaa kuin Kärdla. Aurinko paistoi edelleen lämpimästi. Koko matkan oli asen verran ristiaallokkoa, että vene keikkui mukavasti. Ei voinut lukea eikä oikein tehdä ruokaakaan.
Jo heti Kärdlan ulkopuolella alkoi meressä näkyä sinilevää. Tuuli kävi luoteesta, suoraan Suomen Saaristomereltä, josta levälautat olivat lähteneet liikkeelle yli Suomenlahden kohti Viron rannikkoa. Ei ollut mitään mahdollisuutta eikä haluakaan pulahtaa mereen, niin iljettävän näköistä vesi oli. Välillä vedessä oli isoja kirkaan vihreitä viiruja, välillä levälönttejä tai sitten sain selvästi erottuvia hippusia. Yllättäen näin hylkeen pään pistävän esiin levämössöstä. Ilmeisesti hyökeitä ei levä häiritse! Levää näkyi aina Russarön majakalle asti, lähelle Hangon satamaa. Rannalla sitä ei juurikaan ollut.
Rannalta meitä tuli hakemaan tuttavapariskunta, joilla on ollut kesäasunto Hangossa jo pitkään. Oli mukava viettää lämmin kesäilta heidän hurmaavalla pihamaallaan, edellisestä tapaamisesta oli kulunut todella kauan. Kävimme uimassa pihalla olevassa uima-altaassa. Tuli mieleen, että tätäkö tulevaisuus tuo tullessaan: merenrannoilla pitää vilvoitella uima-altaissa eikä luonnonvedessä?
Lähdimme liikkeelle heti kymmenen jälkeen, mikä on meille poikkeuksellisen varhaista. Aurinko paistoi vielä lämpimämmin kuin aiempina päivinä. Ei kestänyt kauaakaan, kun minun oli pulahdettava Riianlahteen vilvoittelemaan. Alkumatkasta ei paljon tuulet puhallelleet, tai oikeastaan me emme vain huomanneet niitä. Oli niin rauhallista menoa, että välillä harjoittelin kuorolauluja ja soittelin ukulelea. Niinpä en ehtinyt huomata, kun aivan veneemme vieressä kurkisteli meressä hylje. Se oli näkyvillä niin lyhyen aikaa, ettei kipparikaan ehtinyt ikuistaa sitä.
Kun matka jatkui pohjoiseen, tuuli alkoi tuntua voimakkaammin. Tuuli kävi luoteesta, suoraan Suomen Saaristomereltä. Ja vähitellen matkan jatkuessa meressä alkoi näkyä koko ajan enemmän pieniä hiutaleita. Tuuli oli tuonut sinilevälauttoja Suomesta Viron puolelle! Eipä enää innostanut veteen hyppiminen.
Kärdla on Hiidenmaan pääkaupunki, jossa on reilut 3000 asukasta. Satama on meille ennestään tuttu, kävimme täällä neljä vuotta sitten. Kärdla on suosittu suomalaisten keskuudessa, sillä tänne on suora reitti Hangosta. Etenkin monet suuret veneet tulevat mielellään tänne. Suomalaiset venesatamat ovat käyneet ahtaiksi, kun veneiden määrä ja ennen kaikkea niiden koko on kasvanut niin paljon viimeisten parinkymmenen vuoden aikana. Tiikka näyttääkin aika pieneltä verrattuna muihin sataman veneisiin. Kuvassa se näkyy äärimmäisenä oikeassa reunassa.
Aurinko laski Kärdlassa kymmeneltä, juuri kun olimme asettumassa veneeseen. Meri oli tyyni, yksinäinen mies souteli merellä.
Aamulla kävimme Kuressaaren torilla ja ruokakaupassa täydentämässä veneen muonavarastoja. Kun ilma oli mitä sopivin pohjoiseen päin menoa varten, päätimme lähteä liikkeelle jo ennen lounasaikaa. Tuuli kävi niin hiljalleen etelästä, ettei se haitannut ruuanlaittoa. Syöminenkin onnistui hyvin, kun vähän hiljennettiin vauhtia. Ja ruuan jälkeen hyppäsin taas mereen vilvoittelemaan.
Kuuden tunnin matkanteon jälkeen saavuttiin Muhun saarella olevaan Lounarannan satamaan. Sataman kyljessä oli alue matkailuautoja varten ja lisäksi vuokrattavia lomamökkejä. Mökit olivat hyvin hauskoja, niiden joukossa oli mm. kuiville vedetty laiva ja junanvaunuja.
Tässä satamassa löytyi asiallinen astianpesupaikka. Huomasimme kuitenkin, että se oli tehty matkailuautoja varten, ei veneilijöille, toki veneilijätkin saavat sitä käyttää. Emme ole nähneet tänä kesänä missään satamassa astianpesupaikkaa veneilijöille. Tiskivedet ilmeisesti päästetään sumeilematta satama-altaisiin. Vierasvenesatamien palvelutasossa on myös muita ärsyttäviä seikkoja. Satamien vessoissa puuttuu hyvin usein saippua, käsipyyhkeet tai kummatkin. Suurin osa satamista on aivan uusia, mutta niiden suunnittelussa ei ole otettu oppia esimerkiksi Suomesta. Vessojen ja suihkujen määrä on usein ällistyttävän pieni. Ja olisi asiallista, että suihkuissa olisi ovi, jota ei esimerkiksi Riian vierasvenesataman huoltorakennuksessa ollut. Neljää suihkua kohden oli kaikille yhteinen naulakkotila. Suihkuissa lattian kaltevuus on usein ollut liian pieni niin, että suihkutilan lattia velloo vedestä. Ja joissakin satamssa uusi suihkutila haisee tosi pahalle, koska sen lattiakaivo on kalusteiden alla, eikä sitä voi puhdistaa. Olemme myös törmäneneet kummallisuuksiin pyykkäyspaikkojen suunnittelussa. Pyykkitila on saattoi olla saunan ahtaassa eteisessä kuten Abrukassa. Kuivausrumpua ei voinut käyttää yhtä aikaa kuin pesukonetta, koska tilassa on vain yksi pistoke.
Edellä kuvatun tapaiseen huonoon suunnitteluun ja toteutukseen törmää jatkuvasti. Ilmeisesti satamat on suunniteltu jossakin toimistossa, jonka henkilöstöstä kukaan ei ole koskaa veneillyt. Ehkä myös ympäristönsuojelu on näissä toimistoissa tuntematon asia. On sääli, että kun tehdään palveluja, samalla vaivalla ja rahalla voitaisiin tehdä niistä hyvin toimivia.
Kaikesta tästä urputuksesta huolimatta on hyvä muistaa, että nämä kaikki ovat pikkuharmeja. Tärkeintä on, että satamat on hyvin viitoitettuja ja turvallisia, niissä on useimmiten tarjolla hyviä parsipaikkoja, satama-alueet ovat siistejä ja rauhallisia ja satamissa kohdattu henkilökunta on ystävällistä.
Aamulla lähdimme uudelleen kiertelemään saarta. Saaren kiertelyä varten olisimme voineet tilata rannalla parkissa olevan avolavakuorma-auton. Me kävelimme kuitenkin mieluummin. Kuljetuksen hinnoittelu oli kyllä lisäksi aika kova eli 50 euroa/tunti! Myös satamamaksua ihmettelimme: yksi yö satamassa maksoi 20 euroa ja yksi kuukausi 50 euroa.
Halusimme päästä käymään saaren majakalla. Aika pelkistetyn näköinen majakka löytyi keskeltä metsää, vähän kauempaa rannasta. Majakan vieressä oleva mukavanoloinen talo lienee ollut majakanvartijan koti.
Kartan mukaan aika lähellä majakkaa sijaitsee saaren kalmistu eli hautausmaa, jota halusimme vielä lähteä katsomaan. Majakalta ei ole suoraa tietä hautausmaalle, mutta nokkelina keksimme (tai siis minä keksin), että kannattaa oikaista viereisten aidattujen laitumien poikki, varsinkin koska niissä ei näkynyt eläimiä. Niinpä sitten avattiin veräjä ja kuljettiin pitkin peltoa, kunnes yhtäkkiä tunsin Tiikan kipparin tarttuvan olkapäästäni ja päästävän varoittavan kuiskauksen. Vajaan kymmenen metrin päässä puiden alla varjossa makasi lauma hurjannäköisiä Ylämaan sonneja. Peräännyimme veräjän toiselle puolelle nopeasti, mutta niin, etteivät eläimet meitä huomaisi. Kaupunkilaisille tämä äkillinen kohtaaminen oli kyllä järkyttävä elämys. Kun seuraavan kerran yritän oikaista matkaani piittäämatta aidoista tai muista esteistä, toivon jonkun muistuttavan minua tästä tapahtumasta!
Kohtaamisen jälkeen kiersimme kiltisti maantietä myöten hautausmaalle. Hautausmaista saa omanlaisensa kuvan siitä, keitä saaressa on elänyt ja milloin.
Saarenmaan pääkaupunkiin Kuressaareen ei ole Abrukasta veneellämme kuin reilun tunnin matka. Kuressaari on viehättävä kaupunki, jossa on paljon puistoja, vanhoja rakennuksi, monenlaisia palveluja ja ravintoloita. Kaupungin komistus on 1300-luvulta peräisin oleva piispanlinna, jossa vietetään tunnettuja Kuressaaren oopperajuhlia. Niihin olisi hienoa voida osallistua, tänä vuonna se ei kuitenkaan ole meille mahdollista.
Iltapäivällä sopivasti sen jälkeen, kun olimme palanneet veneeseen kaupunkikierroksen ja ruokailun jälkeen, alkoi valtava kaatosade. Olimme odotelleet sitä eilisestä asti, kun taivaalla tummat pilvet olivat vain lisääntyneet. Oli mukavaa lojua veneessä lukemassa ja kuunnella sateenääniä.
Aamulla vuokrasimme Ruhmun satamasta polkupyörät, jotka olivat paljon huonommat kunnoltaan kuin Kihnussa vuokratut pyörät. Vuokra oli kuitenkin samansuuruinen, eikä maksusta täälläkään annettu kuittia...
Ruhnun saaaren läpi kulkee yksi isompi tie, jota pitkin lähdimme polkemaan. Tie menee pienen
kyläkeskuksen läpi ja siitä edelleen saaren pohjoisosassa olevalle
hienolle hiekkarannalle, jossa kävimme uimassa.
Paluumatkalla koetimme löytää Ruhnun majakan, mutta tehtävä osoittautui ylivoimaiseksi. Joissakin metsäteiden risteyksissä oli satunnaisesti viittoja majakalle, mutta niiden perusteella emme sitä löytäneet. Lähdimme sovinnolla takaisin satamaan.
Aurinko paistoi todella lämpimästi, kun lähdimme liikkeelle. Välillä pysäytettiin vene ja hyppäsin Riianlahteen vilvoittelemaan. Koska olimme kulkeneet myötätuulessa, emme olleet huomanneet tuulen voimakkuutta. Jouduinkin kellumisen sijaan kunnolla uimaan, jotta sain aaltojen mukana keinuvan veneen kiinni.
Saarenmaan pääkaupungin Kuressaaren ulkopuolella oleva pieni Abrukan saari oli seuraava kohteemme. Tämä osoittautui hyvksi valinnaksi, vaikka saaressa ei satamatoimiston lisäksi olekaan muita palveluita. Satama on rauhallinen ja suojaisa, meidän lisäksemme paikalla oli kaksi muuta vierasvenettä. Tämä miellytti meitä kovin, koska edellisenä yönä Ruhnun satamassa oli kymmeniä vierasveneitä. Abrukan satamasta näkee hyvin Kuressaareen asti.
Kävimme iltakävelyllä tutustumassa saareen, joka osoittautui luonnoltaan kerrassaan viehättäväksi. Keskellä saarta on suuri luonnonsuojelualue, jonka tiheä metsä on aivan läpitunkematon. Saaressa kasvaa myös paljon suuria katajia.
Aurinkoinen päivä oli muuttunut harmaaksi, taivas oli pilvessä. Saaren rantojen kukkaniittyjen loistoa en saanut kuviin näkymään.
