sunnuntai 26. heinäkuuta 2009

Päiväretki Porvooseen


Aamulla Helsingissä oli pilvistä ja vähän koleaakin, mutta päätimme lähteä pienelle päiväretkelle. Ajoimme Emäsaloon, soudimme saareen ja lähdimme liikkeelle. Aurinko rupesi pian paistamaan ja alkoi olla jopa kuuma. Lähdimme kohti Porvoota. Matkalla tuli paljon veneitä vastaan, purjeveneitä, isoja moottoriveneitä, pieniä pikaveneitä. Kapealla jokiväylällä liian nopeasti kulkevat veneet aiheuttivat epämiellyttävää keikkumista.

Ohitimme Haikon ja lähestyimme Porvoota. Kaupungin sisääntuloväylä on mukava. Rannoilla on paljon rakennuksia, uusia ja vanhoja omakotitaloja, huviloita ja mökkejä. Ohitimme Porvoon vierasvenesataman ja alitimme kaupunkiin johtavat sillat ja saavuimme vanhaan kaupunkiin. Siellä kiinnitimme veneen Jokikadun varrella olevan vanhan talon ranta-aitan laituriin.
Testasimme Eeron ja Elinan häitä varten matka-aikaa mökiltä Porvooseen sekä sitä, kuinka helppo on saada vene tähän laituriin. Samalla saimme tutustua viehättävään taloon, pihapiiriin ja eri-ikäisiin piharakennuksiin. Joimme isäntäväen kanssa kahvit ja läksimme taas liikkeelle. Hamarin rannassa tankattiin veneeseen 64 litraa polttoainetta.
Väylän varrella pysähdyimme porvoolaisen veneseuran rantaan Björkholmeniin.
Pidimme pienen ruokatauon, jonka jälkeen jatketttiin matkaa Haxalön kotisatamaan. Perille tulimme noin klo 18.

Matkaa: 24 mailia

1 kommentti:

  1. Kivasti kirjoitettuja juttuja! Näitä on mukava lukea. Teillä on ollut kyllä melkoinen venereissu viime kesänä.

    VastaaPoista