Taas aurinko hellii kulkijoita

Aamu alkoi taas reippaasti uinnilla. Nyt mentiin uimaan suoraan veneestä, koska rannassa ei ollut mitään sopivaa paikkaa. Muuten satama on aika mukava, lähellä on kauppa ja roskis, myös vettä ja polttoainetta on saatavilla. Ainoa ongelma on, että huussi on kahdensadan (200m!) päässä.

Kävimme tutustumassa vanhassa koulussa olevaan nuorten kuvataideopiskelijoiden näyttelyyn. Siinä kerrottiin Nötön historiasta ja nykyisyydestä. Saarella on parhaimmilaan asunut yli 200 ihmistä, nykyisin ympärivuotisia asukkaita on yhdeksän. Rannassa kalastaja oli paraikaa savustamassa kaloja ja päätimme jäädä odottamaan niiden valmistumista. Söimmekin välipalaksi vastasavustettuja ahvenia saaristolaisleivän kanssa. Sen jälkeen tankkasimme (46 litraa) ja taas matkaan.

Aurinko porotti tosi kuumasti ja meri oli lähes peilityyni. Vettä oli veneen alla 99 metriä enimmillään tai voi olla, että enemmänkin, mutta ei huomattu katsoa. Oli niin kuuma, että pysäytettiin kone keskellä selkää ja hypättiin laidan yli mereen. Vedessä näkyi vähän sinilevää, mutta päätimme olla välittämättä siitä. Uinnin jälkeen keitetiin kahvit ja syötiin loppuun Annan tekemä maustekakku.

Seuraava tutustumiskohteemme oli Gullkronan saari. Siellä on aiemmin ollut hyvin suosittu vierasvenesatama, mutta nykyään saari on pelkkä käyntisatama. Gullkronassa on ollut luotsitoimintaa 1770-luvulta alkaen aina 1920-luvulle asti. Saaren korkeimmalle kalliolle on rakennettu v. 1887 pieni soma luotsitupa, joka on nyt entisöity luotsimuseoksi. Saaressa on jäljellä vuodelta 1859 peräisin oleva tuulimylly, joka myös on entisöity hyvään kuntoon. Saarta ylläpitää Eva Eriksson, jonka isoisoisä on toiminut saaressa luotsina. Saaressa on myös kahvila ja kirpputori sekä lapsille tarkoitettu seikkailupolku.

Gullkrona oli viehättävä tutustumiskohde. Usein saaristossa tuntuu, että kukat ovat kirkkaampia väreiltään kuin mantereella. Gullkronassa keltaiset ranta-alpit ja punavioletit puna-apilat, horsmat ja erilaiset kellokukat suorastaan häikäisivät silmää.

Gullkronasta lähdettyä ohitimme pian pienen Spelharun pookin, joka on rakennettu v. 1880. Pooki on väritykseltään erikoinen: kolmelta sivulta se on alhaalta valkoinen ja yläosaltaan musta ja yhdeltä sivultaan punainen. Pookisaarelle ei veneilijöillä ollut asiaa, linnut olivat vallanneet sen asuinpaikakseen.
Jatkoimme matkaa kirkkaassa auringonpaisteessa. Yösatamaksi valitsimme Taalintehtaan vierasvenesataman, jonne saavuimme seitsemän aikoihin. Kävimme rantakuppilassa satamakaljalla ja sitten teimme ruokaa. Jälkiruokana oli taas kerran annosrommi ja tummaa suklaata. Aurinkoinen päivä ramasikin jo aika lailla. Kaikki asettuivat lukemaan kirjoja.

Lukeminen on minulta tällä reissulla jäänyt aika vähiin. Bloggaaminen ja etenkin kuvien laitto blogiin vievät oman aikansa. Tämän kesän lomalukemisina on ollut kaunokirjallisuuden klassikkoja eri maista. Grassin Peltirummun kanssa meni viikko, jostain syystä se ei innostanut minua. Nyt on vuorossa Faulknerin Villipalmut, josta pidin kovasti kolmekymmentä vuotta sitten. Veneellä pitää aina olla mukana paljon kirjoja. Meillä on majakkakirjan, satamaoppaitten ja merikorttien lisäksi kasvikirja, lintukirja, sääopas, Suomen arkkitehtuuriopas sekä kymmenkunta romaania. Merellä on niin kosteaa, ettei kirjaston kirjoja kuitenkaan uskalla ottaa mukaan. Onneksi ainakin minulla on niin huono muisti, että voin lukea samoja omia kirjojani aina uudestaan.

Matkaa: 36 mailia (Nötö - Taalintehdas)