Poroluodonkari on luonnoltaan tyypillinen Perämeren ulkosaariston saari. Kasvusto on aika matalaa, on paljon katajia ja koivuja, samoin pienehköjä mäntyjä. Kuusia ei ole juuri lainkaan. Saarella oli muutamia kymmeniä kalastajamökkejä, joista muutamassa oli yöpyjiä. Satamassa ei ollut muita vierasveneitä kuin meidän veneemme.
Yö oli hyvin tuulinen, välillä satoi vähän. Linnut, lähinnä kai naurulokit, pitivät aamuyöstä kovaäänisiä juhlia veneen pressulla, ja pressu piti kuurata aamulla puhtaaksi. Aamulla näimme taas telkkäemon poikasineen sekä tyllejä, jotka pelkäämättä tulivat aivan veneen viereen.
Lähdimme liikkeelle vähän kymmenen jälkeen. Tuuli oli edelleen aika voimakasta, lähes 10 m/s, mutta se ei haitannut, koska pian pääsimme sisäsaaristoon suojaan. Ohitimme pian Tankarin, Kokkolan edustalla olevan hienon majakkasaaren. Olemme vierailleet siellä usein, nyt päätimme jättää käymättä siellä ja katsoa uusia paikkoja.
Sisäväylää myöten lievässä vastatuulessa ja kirkkaassa auringossa ajoimme Pietarsaareen tankkaamaan. Polttoainetta meni 71 litraa. Veneessämme käytetään dieseliä, sitä kuluu 100 merimaililla noin 45 litraa. Keskinopeutemme on tavallisella tuulella noin 8 solmua eli 8 merimailia tunnissa, mikä on n. 15 km/t. Vauhti ei siis päätä huimaa, vastaa polkupyörän vauhtia.
Heti kun olimme saaneet tankattua, laitoimme ruokaa ja sen jälkeen Kari käveli Pietarsaaren keskustaan ruokakauppaan. En uskaltanut lähteä mukaan, yritän edellee
Päätimme yöpyä Pietarsaaren ulkopuolella Mässkärillä, jossa olemme käyneet aikaisemmin Katin ja Mikon kanssa. Mässkärissä on pooki ja luotsiasema, jotka kumpikaan eivät ole enää käytössä. Pooki on rakennettu v. 1858, vanhan pookin englantilaiset hävittivät Krimin sodan aikana v. 1854. Luotsiasemalla on kahvila, majoitustiloja, sauna ja suihkut. Saarella on paljon katsottavaa, vanhoja rakennuksia, pieniä hiekkarantoja, monipuolinen kasvisto, joihin voi tutustua luontopolulla.
Matkaa: 41 m (Poroluodonkari - Mässkär)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti