sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Kamarimusiikkia Kobba Klintarilla


Aamulla laiskoteltiin ja lueskeltiin veneessä hyvä tovi. Vasta puolen päivän aikaan lähdettiin liikkeelle, suunta Kobba Klintar. Se sijaitsee Maarianhaminan ulkopuolella, Ruotsin-laivojen väylän varrella. Saarella on vanha luotsiasema, jossa saaren ystävät pitävät kahvilaa, sekä iso, valkoinen pooki, joka on rakennettu talkoorahoituksella.
 
Pooki on valmistunut kolme vuotta sitten. Se on kooltaan 100 neliötä ja korkeudeltaan 12 metriä. Pookia voidaan varata erilaisiin tilaisuuksiin, kursseille, häihin jne. Tänä kesänä pookissa on pidetty neljä konserttia. Tänään oli vuorossa Rossinin sonaatteja jousikvartetille, soittajina neljä tanskalaista ja ruotsalaista nuorta muusikkoa. Pookiin mahtui reilut viisikymmentä henkeä. Tunnelma oli merkillinen. Isosta ikkunasta näkyi meri, aurinko paistoi ja musiikki hiveli mieltä. Muutaman kerran jättiläismäinen laiva lipui ohitse.


Konsertin jälkeen istuimme kahvilaan nauttimaan maisemista ja ylipäätän ylimaalliseta olostamme. Kahvilassa tutustuimme Finströmistä kotoisian olevaan mukavaan pariskuntaan. Puhuimme Ahvnanmaan paikoista, alueen kirjalijoista ja muusta. Keskustelu käytiin enimmäkseen ruotsiksi. Se alkaa vähitellen sujua paremmin.

Saareen luontopoluilla voi tutkia saaren geologisia muodostelmia ja opetella kasvien nimiä (ruotsiksi). Tutkimme saarta omin päin ja ihailimme hienonvärisiä kallioita.

Illan tullen asetuimme veneeseen lukemaan. Vaikka satama ei ole varsinainen vierasvenesatama, päätimme yöpyä täällä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti