Maanantaina päätettiin tehdä Tarmon kanssa pieni meriretki Helsingin edustalla. Oli jännittävää ajaa venettä Ukin kanssa. Merllä näkyi kaikkea kiinnostavaa, sukellusvene Suomenlinnassa, matkustaja-aluksia, isoja ja pieniä purjeveneitä ja purjelaivoja, vesiskootteri, siipirataslaiva, vesibusseja ja paljon muuta. Tästä alkaa kipparin tie!
Aamulla kävimme kiertelemässä saarta ja kävimme tutustumassa saarta isännöivän Suomen Meripelastusseuran hienoihin toimitiloihin. Keskustelimme myös pitkään Suomen Meripelastusseuran toiminnasta saaren isännän kanssa. Kyseessä on todella laaja järjestö, jossa on mukana parituhatta vapaaehtoista henkilöä ympäri Suomea. Toimintaa rahoittaa pääosin Raha-automaattiyhdistys.
Lähdimme matkaan vasta puolenpäivän jälkeen. Tuuli oli vastainen ja roiskutti ja keikutti aika lailla. Matka taittui kuitenkin mukavasti, kun ei ollut kuuma.
Ruokatauon pidimme Porkkalanniemen kärjessä olevassa Stora Svartössä. Se on Helsingin kaupungin omistamaa ulkoilualuetta. Mukavassa satamassa oli ankkuroituneena Kirkkonummen perinneveneyhdistyksen alus Lotta. Saimme siitä ja yhdistyksestä hyvän esittelyn. Lotta on 1800-luvun talonpoikaisveneeksi aika suuri, mutta muodoltaan ja rakenteeltaan kuitenkin hyvin tyypillinen.
Rannassa oli myös Kirkkonummen Meripelastusseuran porukkaa. He kutsuivat meidät tutustumaan alukseensa ja tarjosivat meille kahvit. Opimme taas lisää meripelastustoiminnasta.
Matka jatkui viiden jälkeen. Edelleen vastatuulta. Veneitä on paljon liikkeellä, kuljemmehan Suomen suunnilleen suosituinta väylää. Veneilijät palaavat koteihinsa taas yhden aurinkoisen viilon jälkeen. Me olimme Kipparinlahden kotisatamassa vähän jälkeen kahdeksalta. Takana oli kaksi ja puoli viikkoa aurinkoista merielämää, matkaa tehtiin noin 600 mailia.
Kaupungissa oli meneillään musiikkitapahtuma Tammisaaren Kesäkonsertit. Lauantai-illan konsertin avoin kenraaliharjoitus oli ohjelman mukaan Tammisaaren kirkossa kello kymmeneltä aamupäivällä. Onneksi meillä ei ollut mikään kiire eteenpäin ja niinpä päätimmekin jo perjantai-iltana, että tapaamme aamulla kirkossa. Eri puolilta Suomea koottu orkesteri Suomalainen Kamariorkesteri viimeisteli kapellimestari Jukka-Pekka Sarasteen johtamana ensin Rikhard Straussin serenaadia puupuhaltimille ja Haydnin sinfoniaa nro 88. Oli kiinnostavaa seurata kapellimestarin ja orkesterin työskentelyä yhdessä. Varsinainen musiikillinen elämys meille kaikille oli kuitenkin Berion laulusarja, joissa solistina oli ihmeenihana mezzosopraano Tora Augestad.
Ylevöityneinä lähdimme vielä katsomaan yhdeksän suomenruotsalaisen kuvittajan näyttelyä Galleria Elverketissä. Pidimme siitäkin kovasti. Näiden taide-elämysten jälkeen maistuikin jo lounas ravintola Knipanissa, minkä jälkeen oli aika sanoa hyvästit ystävillemme ja lähteä jakamaan matkaa.
Edelleen oli lämmintä. Pysähdyimme välillä uimaan, vesi oli 25 astetta. Ajoimme Inkoossa ulointa väylää ja rupesimme etsimään yöpymispaikkaa. Löysimme ihanan tyhjän saaren, jonka rantaan rantauduimme. Saari oli kuitenkin lintujen suojelualue 15.9. asti ja jouduimme irrottamaan ankkurin ja etsimään uutta yösatamaa.
Lähdimme tutkimaan Bogaskärin suojasatamaa, jonka epäilimme kuitenkin olevan armeijan aluetta. Satamassa näimme useampia veneitä, kaikki puisia. Osoittautui, että saari on Meripelastusseuran hallinnoima saari, jossa Uudenmaan puuveneilijöiden jäsenet olivat retkellä! Meidät otettiin iloisesti laulaen vastaan. Kävimme saunassa ja uimassa ja nautimme tämän hienon kesälomareissun viimeisestä auringonlaskusta. Laiturilla jatkui ilonpito lähes aamuun asti. Haitari soi ja veneilijät lauloivat ja tanssivat. Erityisen hienoa oli, kun pimeältä mereltä saapui valaistu meripelastusalus keskelle ilonpitoamme. Siinä vaiheessa juhlia me olimme jo nukkumassa, kun eräs tanssittaja pudotti daaminsa vahingossa mereen kesken hienon tanssikoreografian!
Aamulla kiertelimme vielä Tunhamnia ja sitten taas liikkeelle. Sää oli edelleen kaunis, onneksi tuuli hieman, eikä helle tuntunut siten niin paahtavalta. Olimme sopineet tulevamme Tammisaareen noin kuudelta. Päätimme ajaa melko lailla yhtä kyytiä, sillä matkaa oli noin 50 merimailia, mikä meidän 7-8 solmun nopeudella tarkoittaa noin seitsemää tuntia. Koska myötätuuli lisäsi nopeuttamme, pysähdyimme kuitenkin kunnon ruokatauolle Hangon ulkopuolella olevalle Tullisaaren vieraslaiturille.
Laituri on aivan väylän varrella ja niinpä ohikiitävät muskeliveneet aiheuttivat välillä ongelmia, kun vene keikkui pahasti laituria vasten. Pystyimme kuitenkin syömään ja tutkimaan vuorotellen vähän saarta. Vieraslaituri on Hauensuolen muinaismuistoalueella. Nimi johtunee erikoisesta muodosta, jonka kaksi vierekkäin olevaa kallioluotoa muodostavat. Erikoisinta saaressa ovat kuitenkin noin 600 kalliokaiverrusta, joista vanhimmat ovat ehkä 1600-luvulta. Saaret ovat olleet vuosisatoja tunnettuja pysähdyspaikkoja, joissa on joskus jouduttu odottelemaan jopa viikkojen ajan suotuisia tuulia.
Matkatessamme Hangon editse kohtasimme jouko leijalautailijoita, jotka taidokkaasti tanssivat aaltojen ja tuulen kanssa. Tuota kun osaisi tehdä, olisi hienoa!
Kuudelta saavuimme Tammisaareen, jonka satamassa kohtasimme ystävämme. Menimme ravintola Knipaniin juomaan satamakaljat ja sen jälkeen kävelimme kaupungin keskustan läpi Maitan ja Jukan luokse. Nautimme siellä herkullisesta lohikeitosta, luumutortusta ja valkoviinistä sekä tietenkin hyvästä seurasta.
Pimeässä illassa kävelimme takaisin satamaan ja menimme nukkumaan venekotiimme.
Aamu Utössä valkeni pilvisenä ja pian alkoi myös sataa. Ukkonen jyrisi ja salamoi, tuntui että rajuilma on aivan kohdalla. Sateesta huolimatta kävimme kävelyllä, tutkimassa lauttalaiturin lähellä olevaa taide- ja käsityömyymälää ja kahvilla Hannas Horisont -nimisessä kahvilassa.
Utön majakka luo aivan omanlaisen tunnelman saarelle. Sen läsnäolon tuntee koko ajan, se hallitsee ylväydellään koko saarta. Majakka muuten on viettänyt tänä vuonna 200-vuotisjuhlavuottaan. Se on Suomen vanhin jatkuvassa toiminnassa oleva valomajakka.
Kun sää vähän parani, lähdimme ajamaan itäänpäin. Tuuli oli myötäinen, ja menimmekin hyvää kyytiä eteenpäin. Ruokatauolle pysähdyimme pienelle Borstön saarelle, jossa oli hyvä vieraslaituri. Ruuan jälkeen kierrettiin saaren luontopolku. Sen erikoisuus on ns. Borstö Gumman, joka on 1800-luvulla saaren korkeimmalle kallioille pystytetty merestä löytynyt laivan keulakuva. Patsaan tarkempi alkuperä ei ole tiedossa, laiva lienee haaksirikkoutunut jo 1700-luvulla. Saarella on myös oma museo, mutta se oli kiinni.
Jatkoimme matkaa eteenpäin, ajatuksena oli yöpyä Vänön palvelusatamassa. Paikka ei kuitenkaan miellyttänyt meitä, laituri oli avoin vallitseville länsituulille, sataman sauna oli jossain kauempana, vesi oli sinilevän peitossa ja kahvila oli suljettu jo klo 17. Käyntisatamat 2014 -kirjassa satama oli vaikuttanut kiinnostavalta. Todellisuus olikin toisenlainen, kuin mitä lukiessa sataman kuvausta oli ymmärtänyt. Joskus käy näin päin, joskus toistepäin.
Päätimme lähteä katsomaan lähellä olevaa Tunhamnin vieraslaituria. Tämä paikka yllätti meidät iloisesti: turvallinen hyvä satama, siisti huussi, saarenomistajilta sai ostaa vastasavustettuja ahvenia ja huopakäsitöitä.
Ihastelimme saaren luontopolulla kulkiesssamme suurelta osin kallioiseen saareen kätkeytyviä niittyjä ja lehtometsiä. Metsistä näki, että saarella laidunsi lampaita, aluskasvillisuus oli melko vähäistä ja metsät olivat valoisia. Pienillä niityillä kasvatettiin ruokaa kotieläimille. Nukuimme satamassa rauhallisen yön.
Ennen Kökarista lähtöä halusin päästä näkemään pääsaaren eteläpuolella olevan Källskärin, jonka kauneudesta ja omalaatuisuudesta olin kuullut. Sinne oli vajaan tunnin matka yöpymissatamastamme. Tuuli oli vastainen ja tuntui kaiken helteen jälkeen miellyttävän vilpoiselta. Ankkuroiduimme saaren itäreunalle ja lähdimme kiertämään saarta.
Kiipesimme korkeilla kallioilla ja näimme pienen kalastajanmökin, paljon pirunpeltoja ja jälkiä vanhoista linnoitustöistä.
Saaren pohjoisosassa olevasta toisesta satamasta löysimme taulun, jossa oli kartta saaresta. Mökistä lähti pitkospuut kohti saaren eteläreunaa, jossa oli piiloutuneena saaren varsinainen ihme. Ruotsalainen vapaaherra Åkerhielm oli purjehdusmatkoillaan 1960-luvun alussa löytänyt saaren ja ihastunut siihen ikihyväksi. Hän onnistui saamaan kökarilaiset myymään itselleen osan saarta. Vapaaherra tilasi Reima ja Raili Pietilältä piirustukset hirsitaloon, joka tehtiin valmiiksi Pohjanmaalla ja kuljetettiin saareen.
Talkoovoimin talon ympäristöön rakennettiin kiviaitoja ja niiden rajaamia puutarhoja, joihin istutettiin mansikoita, ruusuja, maustekasveja, lukemattomia erilaisia kukkia ja jopa viiniköynnöksiäkin. Talon ympäristöön pystytettiin patsaita.
Pitkospuut johtivat rannalle ja kallion päällä olevalle huvimajalle. Hyvin suunnitellun kastelujärjestelmän ansiosta puutarha kukoisti. Vapaaherra piti saarellaan paljon juhlia, vieraana oli usein mm. Tove Jansson. Jyrkkine kallioineen, lampineen, niittyineen, pirunpeltoineen ja luolineen saari muistuttaakin muumitarinoiden hurjia tapahtumapaikkoja.
Iltapäivä oli jo pitkällä, kun maltoimme lähteä Källskäristä. Tuuli oli voimistunut ja sivutuulessa ajaminen pärskytti kovasti. Näytti siltä, että saisimme ukkosen päällemme, mikä ei ollut mikään mukava ajatus.
Päätimme muuttaa matkasuunnitelmiamme ja suunnata yöpymään Utön saarelle. Saari on meille ennestään tuttu, mutta löysimme paljon uuttakin ihmeteltävää.
Museo oli avoinna ja ehdimme tutkia siellä saaren historiaa. Kävimme myös kotiseututalolla olevassa kirjastossa, jota pidetään avoinna kaksi tuntia joka viikko. Kävelimme saaren etelälaidalla olevalle niitylle ja sen takana olevalle hautausmaalle. Vaikka Utö ei ole mikään iso saari, ympäristön tutkimiseen meni reilut pari tuntia, minkä jälkeen olikin kiva palata veneelle lepuuttelemaan.
Föglössä halusimme vielä käydä katsomassa Pyhälle Maria Magdalenalle omistettua kirkkoa, joka sijaitsi pienen venematkan päässä Degerbyn satamasta. Kirkko tai oikeastaan osa kirkkoa on rakennettu luultavasti 1300-luvulla.
Kirkossa oli paljon erilaisia tauluja ja veistoksia. Hämmästyttävintä oli nähdä kirkon seinällä maalaus, jonka arvellaan olevan maailman laajimmalle levinnyt Jeesuksen kuva. Sen on maalannut Warner Sallman (Sällman), joka muutti aikoinaan Föglöstä Amerikkaan. Sallmanin suku on lahjoittanut maalauksen Föglön kirkolle.
Jatkoimme matkaa kohti Kökaria, joka on viime vuosina tullut tunnetuksi Finlandia-palkinnon voittaneesta Ulla-Leena Lundbergin teoksesta Jää. Kökärin maisemat ovat ainutlaatuiset, pieniä karuja saaria, monivärisiä kallioita ja tuuheita katajapensaita. Pohjoisesta tuleva väylä vie Hamnön saaren ohitse ja näemme jo heti Kökariin tullessamme saarella sijaitsevan kirkon. Sen lähellä olevaan vierassatamaan rantauduimme.
Hamnön saarella on ollut asutusta jo tuhat vuotta ennen ajanlaskun alkua. 1400-luvulla nykyisen kirkon paikalle perustettiin fransiskaanimunkkien luostari, josta kehittyi saaristomeren hengellinen ja kulttuurinen keskus. Kirkko on 1700-luvulta peräisin. Se oli sisältä koristeltu koivuin. Kirkon katosta riippui komea laiva, niin kuin saaristokirkoissa usein on tapana.
Vierassatamassa oli paljon ruotsalaisia veneitä. Porukkaa kerääntyi iltasella rannalle grillaamaan ja musisoimaan.
Yöllä ukkonen jyrisi ja satoi rankasti tuntikausia. Vene ei onneksi päästänyt vettä mistään rakosista. Aamulla oli pitkästä aikaa vähän viileämpää. Lähdimme matkaamaan eteenpäin. Ensin kiersimme katsomassa Askön saarta, josta olimme vuosien varrella kuulleet paljon. Sieltä Nyhamnin majakan ohitse kaakkoon. Majakka ei ollut kummoisenkaan näköinen. Majakan ympärillä oli monta tuulimyllyä. Ovatkohan ne herättäneet täälläkin tunteita?
Päätimme mennä kahvitauolle Rödhamnin satamaan. Se olikin kiinnostava ja muutenkin mukava paikka. Saari on varmaan saanut nimensä punaisten kallioiden vuoksi. Oli hauskannäköistä, kun kallioilla polkujen kohdat olivat aivan punaisia, kun niistä oli kulunut sammal pois.
Joimme kahvit ja saimme hyvää pullaa satamakahvilassa ja sitten lähdimme tutkimaan saaren toisella reunalla olevaa Rödhamnin museota, jossa kerrottiin mm. saarella 1930-luvulta aina 1970-luvulle saakka toimineesta radiomajakasta.
Kun jatkoimme matkaa, ohitimme Ahvenanmaan mantereen eteläkärjen, jonka ulkopuolella saimme ihailla 1840-luvulla valmistunutta majakkaa.
Olimme jo aamulla päättäneet, että asetumme Degerbyn satamaan, koska siellä on kauppa, pyykkikone ja sauna. Kaikkia näitä palveluita käytimmekin hyväksemme. Tutustuin myös Föglön kunnan kirjastoon, jossa saatoin ladata tämän laitteen, jolla kirjoitan blogia. Meitä laiskotti kovasti, emmekä ensin jaksaneet lähteä tutustumaan kylään, makoilimme vain viltillä ja luimme. Lopulta ryhdistäydyimme ja lähdimme pienelle lenkille. Näimmekin paljon launiita rakennuksia, mm. Lars Sonckin 1920-luvulla suunnitteleman palokunnantalon sekä Degerbyn luotsiaseman.
Aamulla laiskoteltiin ja lueskeltiin veneessä hyvä tovi. Vasta puolen päivän aikaan lähdettiin liikkeelle, suunta Kobba Klintar. Se sijaitsee Maarianhaminan ulkopuolella, Ruotsin-laivojen väylän varrella. Saarella on vanha luotsiasema, jossa saaren ystävät pitävät kahvilaa, sekä iso, valkoinen pooki, joka on rakennettu talkoorahoituksella.
Pooki on valmistunut kolme vuotta sitten. Se on kooltaan 100 neliötä ja korkeudeltaan 12 metriä. Pookia voidaan varata erilaisiin tilaisuuksiin, kursseille, häihin jne. Tänä kesänä pookissa on pidetty neljä konserttia. Tänään oli vuorossa Rossinin sonaatteja jousikvartetille, soittajina neljä tanskalaista ja ruotsalaista nuorta muusikkoa. Pookiin mahtui reilut viisikymmentä henkeä. Tunnelma oli merkillinen. Isosta ikkunasta näkyi meri, aurinko paistoi ja musiikki hiveli mieltä. Muutaman kerran jättiläismäinen laiva lipui ohitse.
Konsertin jälkeen istuimme kahvilaan nauttimaan maisemista ja ylipäätän ylimaalliseta olostamme. Kahvilassa tutustuimme Finströmistä kotoisian olevaan mukavaan pariskuntaan. Puhuimme Ahvnanmaan paikoista, alueen kirjalijoista ja muusta. Keskustelu käytiin enimmäkseen ruotsiksi. Se alkaa vähitellen sujua paremmin.
Saareen luontopoluilla voi tutkia saaren geologisia muodostelmia ja opetella kasvien nimiä (ruotsiksi). Tutkimme saarta omin päin ja ihailimme hienonvärisiä kallioita.
Illan tullen asetuimme veneeseen lukemaan. Vaikka satama ei ole varsinainen vierasvenesatama, päätimme yöpyä täällä.
Lähdimme Vårdöstä aamiaisen jälkeen. Ensin suuntasimme katsomaan Bomarsundin linnoituksen jäänteitä. Jättiläismäinen linnoitus on rakennettu 1800-luvun alkupuolella. Sen ympärille syntyi Ahvenanmaan ensimmäinen "kaupunki", jossa asui tuhansia ihmisiä. Viereiselle Prestön saarelle perustettiin eri uskontokunnille omat hautausmaat. Kesällä 1854 käytiin Ahvenanmaan suurin sotilaallinen taistelu, kun 12 000 englantilaista ja ranskalaista sotilasta nousi maihin Bomarsundin liepeillä ja samaan aikaan 40 sota-alusta lähestyi linnoitusta Lumparnin suunnasta. Linnoitus antautui ankaran hyökkäyksen jälkeen ja voittajat räjäyttivät linnoituksen. Tästä alkoi Ahvenanmaan demilitarisointi.
Päivä oli jälleen tosi lämmin, onneksi kävi pieni tuulenvire, minkä ansiosta emme ihan läkähtyneet. Pulahtaminen mereen parin tunnin välein auttoi myös asiaa. Tosin vesi oli 25 astetta lämmintä, mutta ei se haitannut. Suuntasimme kohti Kastelholman linnaa, joka on yksi Suomen vanhimpia rakennuksia. Sitä on aloitettu rakentaa jo 1300-luvulla. Linnaa on rakennettu moneen kertaan uudelleen. Viime vuosina tehty entisöinti kertoo linnan monista vaiheista seikkaperäisesti. Linna on kuuluisa mm. sen vuoksi, että siellä on ollut vankina kuningas Eerik XIV ja hänen puolisonsa Kaarina Maununtytär.
Linnan läheisyydessä on kiinnostava ulkoilmamuseo, jonne on siirrety suuri määrä vanhoja rakennuksia. Monet on laitettu hienoon kuntoon myös sisältä. Pihalla oli myös komea juhannusalko.
Jatkoimme matkaa Lumparnin selän kautta ja kuljimme Lemströmin kanavan kautta. Kanavan läheisyydessä on 1880-luvulta aina ensimmäisen maailmansotaan saakka ollut aktiivinen taiteilijayhdyskunta.
Päätimme majoittua taas tuttuun satamaan Maarianhaminassa. Satamakaljojen ja iltaräiskäleiden jälkeen saatoimme miehistön jäsenet Helsinkiin menevälle laivalle. Kaupunki kuhisi, kaikki asukkaat ja matkailijat olivat kaupungilla aina yöhön asti. Meneillään oli monipäiväisen rock-festivaalin viimeinen ilta ja se huipentui ilotulitukseen keskiyöllä. Mutta meille maistui uni kaikesta metelistä huolimatta.
Aamulla päätimme lähteä katsomaan vähän enemmän Maarianhaminaaa. Tarkoitus oli myös ostaa Kallelle ja Sunnalle laivaliput. Kaupungin itäsataman laiturissa näimme museolaiva Pommernin, joka on vuonna 1903 Glasgowissa rakennettu nelimastoinen parkki. Laiva on entisöity hienoon kuntoon, ruumissa on erittäin laajat ja perusteelliset museotilat. Laiva on yli 100 metriä pitkä. Pommern purjehti noin 35 vuoden ajan ympäri maapalloa, Australiasta haettiin vehnää ja Chilestä salpietaria. Laivassa työskenteli yhteensä 20-30 henkilöä. Näimme myös elokuvan laivan vaiheista. Tosi kiinnostavaa.
Matkalla vierailimme Maarianhaminan Pyhän Yrjön kirkossa, joka on Lars Sonckin suunnittelema pieni kaunis kirkko vehreän puistotien varrella, hieman syrjässä kaupallisesta keskustasta.
Yllättäen näimme kaupungin keskustassa myös Emman, joka oli saapunut Ahvenanmaan kierrokseltaan ja lähdössä Helsinkiin.
Iltapäivä oli jo pitkällä, kun läksimme liikkeelle. Ankkuroimme kaupungin lähelle syömään ja uimaan. Totesimme sitten, ettemme lähdekään Kökariin, tulisi liian raskas reissu. Suuntasimme sen sijaan Vårdön saarelle, jossa merikortin mukaan pitäisi olla vierassatama. Sellainen löytyikin ja vielä Vargatassa, joka kiinnosti erityisesti kirjailija Sally Salmisen kotipaikkana. Satamassa rupesin juttusille muutamien eläkeläisten kanssa ja kysyin, kissä kirjailija on mahtanut asua. He kertoivat asuvansa Salmisen kotitalossa ja neuvoivat sinne tien. Otimme satamasta lainaan veneilijöille tarkoitetu pyörät ja poljimme Vargatan keskustaan, mistä löysimmekin Sally Salmisen kotitalon. Pihalla vilkutti ystävällinen seurue. Talon isäntä kertoi, että kirjailijatar oli hänen tätinsä. Tässä kuva kotitalosta, jossa siis asui Katriina-nimisellä esikoiskirjalla kuuluisuuteen vuonna 1936 noussut kirjailijatar ja hänen 11 sisarustaan, joista neljästä muustakin tuli kirjailija.
Poljimme vielä katsomaan Vårdön kirkkoa, joka ei mielestämme ollut mitenkään kaunis.
Kirkon vieressä olevalta hautausmaalta löysimme sattumoisin kirjailija Anni Blomqvistin haudan. Hän oli myös kotoisin Vårdöstä, sen pohjoisosasta Simskälasta. Anni ja Sally olivat pikkuserkkuja. Kuva on kirkkomaan ulkopuolella, jossa makasi hautausmaalta poistettuja hautakiviä.
Eckerön satama oli täynnä isoja veneitä, monet olivat Ruotsista. Onneksi kuitenkin mahduimme joukkoon. Illalla maistelimme hienon päivän kunniaksi satamaravintolassa ahvenanmaalaisia oluita. Ravintolasta saattoi tilata aamuksi tuoreita sämpylöitä veneelleen. Se tuntui aika ylelliseltä, niin kuin suihkukin (aika viileää vettä) ja sisävessa. Isoissa satamissa on hyvät puolensa! Muutenkin satama oli aika kivannäköinen, se oli rakennettu vanhan kalasataman kylkeen.
Ennen lähtöä eteenpäin kävimme vielä tutustumassa Eckeröön kylään, joka on Maarianhaminan jälkeen suurin paikka Ahvenanmaalla. Kylälle oli kilometrin matka. Kauppa oli kuitenkin vielä kiinni ja jouduimme palaamaan takaisin tyhjin toimin ja kuumissamme. Lähdimme melkn saman tien liikkeeelle, ainoana haaveena päästä mahdollsimman pian uimaan. Mutta meri näytti jälleen pahimmat puolensa. Onneksi levälautat ovat kuitenkin aika paikallsiia ja parin tunnin ajelun jälkeen saatoimme taas pulahtaa virkistävään veteen.
Maarianhaminaan saavuimme joskus viiden aikoihin. Kaupunki oli aikamoinen pätsi. Kävimme katsomassa kaunista Maarianhaminan kaupunginkirjastoa, joka on rakennettu vuonna 1989. Juttelin jonkun aikaa kollegojen kanssa ja sain huomata, että samanlaisia ongelmia on kaikissa Suomen kirjastoissa.
Käytyämme kaupassa lähdimme uimaan venesataman viereiselle uimarannalle. Takaisin tullessa tutkimme satama-alueen monenlaista toimintaa. Olimme päätyneet satamaan, jossa voivat yöpyä vain perinneveneet ja puuveneet. Tällä alueella toimi monia käsityöläisiä, veneenrakentajia ja lisäksi alueella on erilaista museotoimintaa. Tässä ihailemme maamoottoreita.
