maanantai 29. kesäkuuta 2009

Hailuodosta eteenpäin

Ensimmäinen yö merellä antoi hyvän unen, nousimme ylös vasta puoli kymmenen jälkeen. Osa sataman veneistä oli jo lähtenyt eteenpäin. Aamiaisen jälkeen mentiin katsomaan, saisiko kalastajilta tuoretta kalaa. Vaikka tukun auto oli jo käynyt, onnistuimme saamaan kilon vastapyydettyä siikaa.

Nyt olisi varmaan syytä hieman esitellä venettämme Tiikkaa niille lukijoille, jotka eivät ole olleet Tiikan kyydissä. Kyse on siis summalaisveneestä, mikä tarkoittaa Haminan lähellä olevassa Summan kylässä perinteiseen tyyliin tehtyä puuvenettä. Veneemme on tehty Seppälän perheen venev
eistämöllä Summassa vuonna 1969. Meillä se on ollut vuodesta 2000. Tiikka-nimen veneelle antoivat edelliset omistajat. Tiikka tarkoittaa jonkinlaista metsätyövälinettä, nimi on myös edellisten omistajien etunimien yhdistelmä. Veneen pituus on 8,75m ja leveys 2,3 m, eli vene on varsin kapea. Se on myös aika matala. Veneen etu-ja takahyteissä kummassakin voi yöpyä suhteellisen mukavasti kaksi henkilöä. Moottori on keskellä. Jos sataa, on aika kurjaa, koska pressun alla ei voi seistä suoraan. Mutta yleensä merellä on tosi kivaa.

Tänään on ehkä hieman viileämpää kuin eilen, mutta silti lähes 20 astetta. Tuuli on heikkoa pohjoistuulta tai suunnaltaan vaihtelevaa tuulta. Kun lähdimme Marjaniemestä, meidät ohitti luotsivene, joka tuli meitä Taskun kohdalla taas vastaan. Muuten olemme nähneet kaukaa kaksi purjevenettä. Pysähdyimme Taskun kohdalle Raahen ulkopuolelle syömään välipalaa. Taskussa oli paraikaa kaivuri, joka tekee ehkä laituria saareen. Se olisi hyvä juttu, koska Taskuun on vaikea päästä. Emme ole koskaan uskaltaneet yrittää, kiviä on aika paljon eikä saareen ole merkittyä sisäänajoa. Kuvassa näkyy Taskun pooki aika kaukaa.

Taskun jälkeen nähtiin yksi kalastaja laskemassa verkkoja. Toinen kuva tässä on lavastettu: yleensä aina Kari ajaa ja minä luen kirjoja.










Jatkoimme taas matkaa etelään, kohteena Maakallan saari Kalajoen ulkopuolella. Olemme käyneet siellä monesti ennenkin, se on suosikkipaikkojamme. Saarella on parisataa vuotta vanha puukirkko, jonka kattoa tervattiin paraikaa. Kirkon edessä seisoo vaivaisukko. Saarella on kolmisenkymmentä pientä mökkiä, joiden omistajat ovat paikallisia kalastajia tai heidän perillisiään. Rakentaminen saarelle on tiukasti säännelty. Kävimme illalla saunassa saaren toisessa päässä olevassa yhteissaunassa. Sinne saavat veneilijätkin mennä, saarelaisten jälkeen tietenkin. Maksu on 0,20 euroa/saunoja. Kävimme myös uimassa. Iltaruoaksi paistettiin Marjaniemestä ostettuja siikoja.

Maakallan vierasvenesatamassa oli tullessamme vain yksi vene, oululainen purjevene, joka tunsi meidän veneemme. Yöllä tuli laituriin haukiputaalaisvene, jossa oli yllättäen tuttuja ihmisiä. Yöllä tuuli nousi aika lailla, illalla oli vielä näin tyynen näköistä.


Matkaa: 59 mailia (Marjaniemi - Maakalla)

1 kommentti: