perjantai 18. heinäkuuta 2014

Kohti Snappertunaa


Aamu valkeni sumuisena. Aamutoimien jälkeen ei voinut muuta kuin odotella päivän kirkastumista.

Merivesi on  miellyttävän oloista, ei liian lämmintä, vajaa 20 astetta. Kävin pari kertaa uimassa, muuten lueskeltiin ja laiskoteltiin. 

Vihdoin puoli kolmelta sumu hälveni ja päästiin jatkamaan matkaa. Tuuli ei ollut kummoinen, mutta silti Porkkalanselällä keikutti ja pärskyi aika lailla. Söimme kuitnekin matkalla, ei viitsitty pysähtyä, koska olimme ilmoittaneet tulevamme Snappertunaan kuuden aikoihin. Leppoista matkanteko halki kauniin saariston. Väylän varrella on paljon kesämökkejä, mutta ne eivät haittaa, suurin osa istuu maisemaan hyvin. 
Barösundin salmesta olen pitänyt aina. Lossin kummallakin rannalla on kahvilat, myös kauppa löytyy ja vierasvenesatamat, ihmisiä paljon liikkeellä. 

Puoli kahdeksalta saavumme Boxin satamaan, jossa Sonja jo meitä odotteli.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti