maanantai 28. heinäkuuta 2014

Rödhamnissa ja Degerbyn satamassa


Yöllä ukkonen jyrisi ja satoi rankasti tuntikausia. Vene ei onneksi päästänyt vettä mistään rakosista. Aamulla oli pitkästä aikaa vähän viileämpää. Lähdimme matkaamaan eteenpäin. Ensin kiersimme katsomassa Askön saarta, josta olimme vuosien varrella kuulleet paljon. Sieltä Nyhamnin majakan ohitse kaakkoon. Majakka ei ollut kummoisenkaan näköinen. Majakan ympärillä oli monta tuulimyllyä. Ovatkohan ne herättäneet täälläkin tunteita?

Päätimme mennä kahvitauolle Rödhamnin satamaan. Se olikin kiinnostava ja muutenkin mukava paikka. Saari on varmaan saanut nimensä punaisten kallioiden vuoksi. Oli hauskannäköistä, kun kallioilla polkujen kohdat olivat aivan punaisia, kun niistä oli kulunut sammal pois.

Joimme kahvit ja saimme hyvää pullaa satamakahvilassa ja sitten lähdimme tutkimaan saaren toisella reunalla olevaa Rödhamnin museota, jossa kerrottiin mm. saarella 1930-luvulta aina 1970-luvulle saakka toimineesta radiomajakasta.

Kun jatkoimme matkaa, ohitimme  Ahvenanmaan mantereen eteläkärjen, jonka ulkopuolella saimme ihailla 1840-luvulla valmistunutta majakkaa.

Olimme jo aamulla päättäneet, että asetumme Degerbyn satamaan, koska siellä on kauppa, pyykkikone ja sauna. Kaikkia näitä palveluita käytimmekin hyväksemme. Tutustuin myös Föglön kunnan kirjastoon, jossa saatoin ladata tämän laitteen, jolla kirjoitan blogia. Meitä laiskotti kovasti, emmekä ensin jaksaneet lähteä tutustumaan kylään, makoilimme vain viltillä ja luimme. Lopulta ryhdistäydyimme ja lähdimme pienelle lenkille. Näimmekin paljon launiita rakennuksia, mm. Lars Sonckin 1920-luvulla suunnitteleman palokunnantalon sekä Degerbyn luotsiaseman.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti