sunnuntai 28. heinäkuuta 2019

Kotisatamaan

Aurinko paistoi edelleen hellittämättä. Lähdimme liikkeelle kymmenen aikoihin ja päätimme mennä Barösundin salmen kautta. Olen aina pitänyt erityksen paljon Barösundista, koska se on luonnoltaan niin hieno ja väylälle näkee paljon kauniita vanhaa huvila-asutusta. Reitin huono puoli on se, että siellä on aika paljon liikennettä. Monet veneilijät ajavat muista piittaamatta lisäksi varsin kovaa vauhtia.

Lähestyessämme Porkkalan selkää pulahdin taas veteen. Se olikin hyvä ratkaisu, sillä Porkkalan selällä levää oli pitkin matkaa näkyvissä. Levän määrä väheni kuitenkin itäänpäin mentäessa.

Ruokatauko päätettiin pitää Porkkalanniemen kärjessä olevassa retkisatamassa Stora Svartössä. Olemme käyneet siellä monesti ennenkin ja tiesimme, että siellä on hyvä satama ja saari on muutenkin kiva. Ruuaksi oli jälleen kalaa, nyt ensimmäistä kertaa purkkiruokaa. Olimme ostaneet Latviasta purkin kalaseljankaa, jonka söimme hyvällä halulla. Tämän reissun aikana on kyllä syöty monenlaista kalaa: nokkakalaa, kuhaa, kampelaa, punasimppua, muikkua, silliä, ahventa ja vielä lisäksi kuivattua turskaa, jonka saimme kyytiläiseltä Norjan tuliaisena. Se oli tarkoitettu välipalapurtavaksi, mutta kokeilun jälkeen päätin säästää sen myöhempää tarkoitusta varten. Ehkä siitä saisi liotuksen jälkeen hyvät soppa-ainekset.

iltaa myöten sää muuttui aivan tyyneksi. Levää oli näkyvissä melkein Helsingin rannoille saakka. Ilma oli vielä illallakin suorastaan hautovan kuuma. Yhdeksän jälkeen illalla olimme perillä Kipparlahdessa, tiikan kotisatamassa.

Tämä Tiikan 50-vuotisjuhlamatka oli pisin yhtäjaksoinen reissu, jonka olemme tällä veneellä tehneet. Olimme liikkeellä kolme viikkoa, matkaa kertyi noin 650 mpk eli merimailia, joka vastaa noin 1200 kilometriä. Matkalla meillä oli kaksi päivää, jolloin emme liikkuneet, toinen vietettiin Pärnussa, toinen Riiassa. Riianlahdella jotkut taipaleet tuntuivat aika pitkiltä, mutta reittivaihtoehtoja oli vähänlaisesti, koska saaristoa ei juurikaan ole, eikä myöskään sopivia vierasvenesatamia. Merellä ei näkynyt paljoakaan muita liikkujia, myös lintuja näkyi harvakseltaan. Toisaalta itse mereen ei kyllästy, aaltoja jaksaa katsella tunnista toiseen. Veneen keinunta tuntuu mukavalta, eikä moottorimme hurina estä kuulemasta aaltojen ääniä. Oheisessa kartassa näkyy matkareittimme.

Tähän lopetan tämänvuotisen veneblogini. Kun taas pääsen pitkälle merimatkalle, jatkan kirjoittelua.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti