maanantai 8. heinäkuuta 2019

Dirhamissa tuulee aina

Ensimmäisen meripäivän jälkeen uni maistui makealle, nukuimme yhdeksään asti. Onneksemme aallonmurtajalla käynnissä ollut työmaa käynnistyi varsin verkkaisesti. 

Liikkeelle lähdettiin yhdentoista aikoihin. Tuuli 5-6 m/sek koillisesta, mikä sopi meille hyvin. Naissaaren ulkopuolella oli ankkurissa isoja rahtialuksia, joista ainakin yhden kotipaikka oli Monrovia eli Länsi-Afrikassa sijaitsevan Liberian pääkaupunki. Laivoilla ei ole varmaan koskaan kuultukaan Liberiasta. Sen sijaan varustamot tietävät tarkkaan, minne laivat kannattaa rekisteröidä.

Viiden aikoihin saavuimme Dirhamiin, Nooarootsiin. Satamassa oli yllättävän paljon veneitä ja niitä tuli illan mittaan lisää. Kun kävimme täälä neljä vuotta sitten, paikka ei ollut läheskään näin suosittu. Dirham sijaitsee Viron luoteisnurkassa ja meri on avoin kolmeen suuntaan. Ei siis ole ihme, että täällä tuntuu tuulevan aina. 

Muutaman sadan metrin päästä satamasta on pieni kauppa, jossa löytyy melkein mitä vaan. Kaupassa pystyi asioimaan ruotsiksi, onhan ruotsinkieli tällä kolkalla edelleen käytössä. Ostimme virolaista Vergi-merkkistä rommia, pikkuleipiä ja karkkia. Koska satamaravintolassa vietettiin hääjuhlia, menimme hiekkarannalle nauttimaan ostoksistamme.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti