torstai 9. heinäkuuta 2009

Suojassa myrskyltä


Tuuli ei suinkaan aamulla ollut laantunut, vaan koventunut eilisestä. Totesimme, että merelle on turha lähteä tänäänkään ja jatkoimme oleskelua Iniössä. Ainoa merimatka oli lauttamatka Iniöstä Keistiöön ja takaisin ja senkin teimme autossa istuen. Keistiö on Iniön eteläpuolella oleva saari, joka kuului aikanaan Iniön kuntaan. Nythän Iniön kuntaa ei enää ole, tämän vuoden alussa monta pientä saaristokuntaa yhdistyi Länsi-Turunmaan kunnaksi. Kiersimme ajelemassa ympäri Keistiön saarta ja kävimme myös vähän kävelyllä. Näimme mm. tällaisia maalauksellisia venevalkamia, jotka kyllä ovat "litet förfallen".

Vajojen ympärillä lojui kaikenlaista roinaa, mm. meressä ollutta puutavaraa, joka oli yltympäriinsä sinisimpukoiden peittämää.


Keistiön saaressa on myös pieni kauppa, jossa oli siitä huolimatta hyvin laaja tavaravalikoima. Osin yhdellä eurolla kaksi paria hienoja pitkävartisia miesten sukkia, jotka on valmistettu DDR:ssä. Molemmat seurueemme miehet saivatkin omat viinipunaiset kuvioidut sukkansa. Kaupan eteisessä on varmaan maailman tai ainakin Suomen pienin kirjaston toimipiste. Matkalla Keistiöltä näimme pellolla kaksi kurkea sekä paljon hanhia ja lokkeja.

Iltapäivällä kävimme taas Norrbyn kylällä kaupassa ja torilla sekä katsomassa Iniön kaunista vanhaa Sofia Wilhelmina -kirkkoa, joka on rakennettu vuosina 1798-1800.


Veneemme on koko tämän ajan ollut Söderbyn satamassa, joka on vaatimaton vierassatama saaren etelälaidalla. Sinne on rakennettu kuitenkin niin hyvä aallonmurtaja, että etelätuulikaan ei haittaa.


Aivan Söderbyn sataman vieressä Iniön saaren etelälaidalla on korkea kallio, jonne kyläläiset pystyttävät joka juhannus juhannussalon. Tapahtumaan osallistuvat suunnilleen kaikki Söderbyn kylän vakinaiset asukkaat ja kesämökkiläiset. Kukat juhannussalossa olivat jo hieman kuihtuneet, mutta salko oli silti edelleen hieno.

Vietimme siis torstai-illankin mökin lämmössä. Illalla saunoimme ja kävimme uimassa kylmästä tuulesta huolimatta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti